Mikko Rönnholm

Aloite sosiaali- ja terveystoimen järjestämissuunnitelman pikaiseksi laatimiseksi.

Kun nyt Naantalin kaupungin lausunnoissa monilta osilta kritisoitu sote-uudistus on osoittautunut mahdottomaksi, ja kun vastuu selkeästi on palautunut myös tulevaisuuden suunnittelun osalta kunnille, on syntynyt tarve ottaa huomioon muuttunut tilanne. Nyt tulee keskittyä omien kuntalaisten tarpeiden hoitamiseen luottamatta epämääräisiin leveämpiin hartioihin. Kaupungin on nostettava valmiutta kehittää omaa sosiaali- ja terveystoimialaa laatimalla järjestämissuunnitelma tilanteen aiheuttamista tarvittavista toimenpiteistä.

Suunnitelman lähtökohdaksi asetetaan nykyiset organisaatiot ja niiden kehittäminen siten, että Naantalin kaupunki huolehtii jatkossakin kuntalaisten palveluista ensisijaisesti itse.
Palveluiden tarpeen asiantuntijoita ovat palvelujen käyttäjät ja palvelujen järjestäjät. Tärkeää on kartoittaa nopeasti mahdolliset ongelmakohdat ja ryhtyä välittömiin korjaustotoimenpiteisiin.
Korjaustoimenpiteiden kuten henkilökunnan lisäyksen tai suunnitelmien laatimisen vaatima rahoitus tulee hoitaa lisäämällä talousarviomäärärahoja. Tiedossa on nimittäin, että esimerkiksi vanhustenhoidossa on sekä henkilökunta, että palveluasuntojen tarvetta.
Terveyskeskuksen resurssointia on arvioitava asiakaspalautteen perusteella.
Kuten kuntatasolta tiedämme, on eritysesti lasten ja nuorten osalta tärkeää, että yhteistoiminta eri tahojen siis sosiaali-terveys-opetus- vapaa-ajantoimien kesken toimii kitkattomasti.
Tähän tulee suunnittelussa kiinnittää huomiota.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeet ovat jokapäiväisiä, eikä niiden hoitamista voida siirtää eivätkä ne voi odottaa valtiovallan toimenpiteitä.

Edellä olevaan viitaten ehdotan, että  kaupunginhallitus ryhtyisi välittömiin toimiin sosiaali- ja terveystoimen järjestämissuunnitelman laatimiseksi siten, että suunnitelmasta annettaisiin selkoa jo valtuuston kesäkuun kokouksessa.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa