Mikko Rönnholm

Ajankuva Euroopasta: Hollanti

hollaannintyC3B6vC3A4enpuolueenjako20170218

Hollanti tai Alankomaat on ollut sellainen Suomen
seuralainen euroalueen kädenväännöissä: Tiukan linjan edustaja.
Toisallta Hollanti on
ollut vapaamielinen ja Hollannissa on ollut paljon muualta tulleita.
Hollannilla on myö kolonialistinen menneisyys.
Maa on ollut Saksan miehittämä ja se on yksi Naton vapaamatkustajista eli
luottaa USA:n aseisiin.

Nyt tämä maa on valmistautumassa vaaleihin ja on nyt irrottautumassa
vakiintuneista asetelmista. Maassa ei ole ääni kynnystä, joten jos ääniä tulee
edustajapaikkaan tarvittava määrän, joka 150 osa annetuista äänistä eli 0.67
prosenttia. Nyt on uusia puolueita tullut kisaan mukaan ja oheisessa kuviossa
näkyy: Suurimpien puolueiden osuus on pudonnut 42 prosenttiin.

Aivan erityisesti viime vuosien aikana menettäjäksi on ”noussut”
paikallinen työväenpuolue.
Oheinen kova kuva on tapahtuneesta.

Työväenpuolue on menettämässä äänestäjiä keskikokoisille osapuolille.
Vain murto-osa näistä arvioidaan Siirry populistipuolue PVV:lle, kun useimmat lähtijät
menevät vasemmalle kallellaan vihreälle
vasemmistolla (Groen Links)), kristillisdemokraateille (CDA) ja Demokraattipuolue
66 (D 66).
Varoittava esimerkki!

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa