Mikko Rönnholm

SDP hoitaa Suomen asiaa

Puoluekannatus Yle 20220504jpg

Kansa on parin vuoden sisällä kohdannut lähes raamatullisen mittaluokan vitsauksia kulkutaudista sotaan. Lupaus turvallisuudesta ja vakaudesta on kovaa valuuttaa epävarmoina aikoina, mikä ei sada ärhäkkää protestia edustavien perussuomalaisten laariin.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että äänestäjille tätä lupausta kaupittelevat parhaiten oppositiopuolue kokoomus ja pääministeripuolue SDP. Yle 4.5.2022

Arvio ei ole varmaankaan väärä sillä erolla, että Kokoomus kantaa vastuuta vain puheissan. Ja päin vastoi  pääministeri joutuu turvallisuuskysymyksissä toimimaan lasikaapissa; pitää muistaa ulkopoliittinen marssijärjestys  kotimaassa ja aivan erityisesti pitää yrittää toimia hienovaraisesti ottaen huomioon Suomen tärkeä tavoite toimia Ruotsin kanssa yhdessä.

Sanna Marin tekee parhaansa ja hänen tukenaan on puolueen johto.
Sanna  on pyytänyt, että tuotaisiin  ennen päätöksentekoa erilaisia näkemyksiä. Nato-jäsenyys ei ole yksinkertainen eikä helppo vastuuntuntoiselle päättäjällä.

Nyt sopii  toivoa, etteivät puolueen äänekkäät besserwisserit ehdoin tahdoin sotkisi epäonnistuneilla julkituloillapuolueen asiallista valmistelua.

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa