Mikko Rönnholm

Viisaasta ohjauksesta kiittäen

Rantaraitti Väinölä 20210513

Rakennusneuvos, arkkitehti Mikko Mansikasta oli kaunis muistokirjoitus HS 13.5.2021.

Mikko Mansikkaoli tuttu virkamiehenä, mutta myös naapurin tuttavan, joka poikkesi Kaitsua ja Oili tervehtimässä Naantalissa käydessään.

Hän oli Naantalin kannalta tärkeä virkamies. Hänen kauttaan kulkivat sisäasianministeriön vahvistettavaksi menevät kaavat. Virkamiehenä hän kunnioitti paikallista päätöksentekoa, mutta se ei tarkoittanut asioihin puuttumattomuutta.

Miko Mansikan tärkein työ kannaltamme katsottuna  oli palauttaa Naantalin valtuuston hyväksymä nykyisen Meri Naantalin asemakaavan ensimmäinen versio.
Se tapahtui ei pakolla vaan puhuttelemalla ja perustelemalla: Haluatteko todella pistetaloja Väinölänniemen lähinnä Nunnalahtea olevalle rannalla. Oletteko miettineet, miten sopii yhteen kirkon kanssa?
Hienovaraisesti Naantali ohjattiin parempaan ratkaisuun: Korkeat talot lahden pohjukkaan ja matalampi rakentaminen lähelle rantaan siten että Väinöläntieltä näkyy meri. Profiilia hallitsee kirkko ja raitilla liikkujan näkymää hallitsee ranta. Sellainen alue nyt.

Mielessäni rantaratilla kulkiessani kuvittelen  pistetaloja Väinöläntien ja rannan väliin ja ajattelen, että olisi voinut huonomminkin käydä. Kun tänään kiitollisina muistelemme edesmenneen  Mikko Mansikan elämäntyötä, niin  me naantalilaiset haluamme hänen ansioihin lisätä  Naantali rantaraitin maiseman pelastamisen.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa