Yrittämisen monet ulottuvuudet

HS Mielipide 14.9.2016 
Miksi hyvä työntekijämme sai kielteisen turvapaikkapäätöksen?

Onko niin, että Maahanmuuttovirastomme voi olla välittämättä
vertailukelpoisesta ennakkotapauksesta? Onko Maahanmuuttovirasto irrallinen
saareke virastojen meressä? Eikö sen tarvitse huomioida päätöksissään
pitkäjänteisiä yhteiskunnallisia tavoitteita?

Ymmärrän, että yhteiskuntamme on kohdannut pelottavan
muutoksen. Hallintomme kyky kohdata tätä muutosta vaikuttaa työnantajan
näkökulmastani päämäärättömältä.

Työn tekeminen ja työyhteisöön kuulumisen oikeus ovat
varmasti onnistuneen kotouttamisen avaintekijöitä. Annetaan sille mahdollisuus.

Pekka Vahtera, yrittäjä, Naantali

Ansiokas kirjoitus ajankohtaisesta aiheesta oli asenteeltaan
oikeahenkistä yrittäjän edunvalvontaa ja
samalla hyvä mainos Naantalille.

Viime perjantaina tällä palstalla tein kaksi ehdotusta, joihin olen jo eilen saanut kaupunginjohtajan vastauksen esityksiin. Kiitos ripeydestä. Alla ehdotukset ja niihinannetut vastaukset.

1) 
Esitän ensinnäkin, että kaupunki ryhtyy
maapoliittisiin toimenpiteisiin ostamalla raakamaatta  ja selvittää vapaana olevien yksityisten
omistuksessa olevat tontit ja ryhtyy aktiivisiin toimenpiteisiin tonttien
hyötykäyttöön.

Kimmo Suonpää esitys ehdotus 1.

Raakamaan hankintaa ollaan
käynnistämässä Isosuon alueella. Tavoitteena on luoda edellytykset sille, että
Manner-Naantalin alueelle voidaan kaavoittaa lisää teollisuus- ja
yritystontteja.

Elinkeinoryhmässä on maanantaina
12.9.2016 päätetty, että selvitetään vapaana olevien yksityisten omistuksessa
olevat tontit (teollisuus- ja liiketontit) ja sen jälkeen selvitetään, että
mitä keinoja on käytettävissä tonttien hyötykäyttöön saamiseksi.

Luonnonmaalla on Kukolan alueella
viety määrätietoisesti eteenpäin teollisuus- ja yritysaluekaavojen muutoksia.
Kukola 1 on jo lainvoimainen. Kukola 2 on tulossa lähiaikoina päätöksentekoon.
Myös Kukola 3:n kaavoitusta viedään eteenpäin,. Kukola 1:n tonttien
luovutusehtoja valmistellaan parhaillaan. Samoin on valmisteilla alueen
esirakentaminen. – Haasteena on, että useimmat Kukolan tontit vaativat
louhimista. Bioterminaalin lähivuosien louhintamäärät ovat niin suuria, että
Kukolan alueelta voi olla vaikeaa saada markkinoille kiviaineksia.
Ensimmäisessä vaiheessa joudutaan todennäköisesti markkinoimaan louhimattomia
tontteja, mikä voi vähentää kysyntää.

Naantalin kilpailukykyä syö
kaupungin yritys- ja teollisuustonttien vähäisyys. Huonoin tilanne on kaupan
tonttien suhteen. Tilanteen korjaamiseksi on pakko tehdä määrätietoisesti
työtä.

2) 
Toiseksi esitän, että kyseisen yrittäjän
päivähoitotarpeen epäasialliselta tuntunut kohtelu selvitetään pikaisesti ja
tulevaisuuden varalta ryhdytään ohjeistamaan toimintaa palveluhenkisyyden
lisäämiseksi ja asiakkaiden toivomusten paremmaksi huomioon ottamiseksi.

Irmeli Myllymäen vastaus esitykseen 2

Olen varhaiskasvatuksen vastuuhenkilöiden kanssa yrittänyt selvittää
perjantaina yrittäjätilaisuudessa esiin tullutta asiakastilannetta.  Alla varhaiskasvatuksen johtaja Anne
Järviseltä saamani vastaukset:

”Hei. Olen keskustellut asiasta
toimistossa, eikä kukaan täällä ole sanonut yrittäjä-vanhemmalle, että hänellä
olisi aikaa ja autolla mahdollisuus kuljettaa Rymättylään lapsi hoitoon. Vapaat
hoitopaikat ovat olleet Kanta-Naantalin alueella eikä täältä ole koskaan
tarjottu hoitopaikkaa Rymättylästä Kanta-Naantalissa asuvalle perheelle.”

Kanta-Naantalin
päivähoitotilanteesta yleisesti: ”Yksittäisiä vapaita hoitopaikkoja on
päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Viime viikolla juuri sijoitimme neljä
kokopäivälasta. Tilanteet vaihtelevat ja osaviikkoisten lasten hoitopaikkoja
voi käyttää kaksi lasta. Joustavasti sijoitetaan lapsen iän mukaisesti eri
yksiköihin. Kahteen taloon voidaan henkilökuntaa lisäämällä saada lisäpaikkoja,
mikäli tarvetta tulee. Kenellekään ei ole tehty kielteistä päätöstä.

14.9.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa