Tasa-arvoisempi yhteiskunta ei ole kasvun este.

TasaarvoisempiyhteiskuntaeiestC3A4kasvuaWolv20140422


Martin Wolf on
referoinut Thomas Pikettyn teosta,
jonka on ennustettu nousevan käänteentekeväksi talouspoliittiseksi
puheenvuoroksi. Kirjan aineisto perustuu laajoihin ja pitkäaikaisiin
tutkimuksiin ja  Palkansaajien Tutkimuslaitoksen julkaisussa
sitä referoidaan ja muistutetaan, että se pitää lukea!

Martin Wolf on huomannut, että Piketty on painottanut
poliittisia perusteita epätasa-arvon muuttamiseksi. Mutta myös taloudelliset
tekijät vaativat selvittämistä. Eli mitä vaikutuksia eptäsa-arvon vähentäminen voisi aiheuttaa esimerkiksi
taloudelliseen kasvuun. Wolfin yllätykseksi
on löytänyt IMF:n keskustelupaperin
aiheesta. (Kuva etusivusta)

Wolf päätyykin:

  • Tämä analyysi ei voi, tietenkin lopettaa
    poliittista keskustelua näistä valtavista aiheista. Sen sijaan se avaa sitä varsin
    optimistiseen suuntaan.

Tutkimuksessa nimittäin osoitetaan, ettei tasa-arvopyrkimys
verottomalla ja jakamalla resursseja uudelleen ole esteenä kasvulle,
pikemminkin päinvastoin. Tämä ehdolla ettei mennä äärimmäisyyksiin: Pohjoismaat
ovat positiivien esimerkki kun taas historian opetuksena tiedämme, että
äärimmäisyyteen arvelen näillä tarkoitetun neuvostoaikaa, saadaan aikaan
vahinkoa taloudelliselle kehitykselle.

IMF ja FT:ssä käydään keskutelua, joka on talaousanalyyttistä. Samalla siellä siis näissä ei poliittisissa piireissä muistutetaan demokratian merkityksestä ja yhteiskunnan vääristynyt rikkaita suosiva tendenssi  nostetaan esille ja ehdotetaan suunnaan muutamista.

Politiikan olisi aika ottaa ote tärkeistä asioista. Mutta se vaatii rohekutta ja johtajuutta, joka perustuu tiedon lisäksi tahtoon.

24.4.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa