Kaatuva eliitti uhkaa tulevasiuuttamme, mutta rauhaa säilyy

RauhameidC3A4naajllamme20140117

EU on järjen vastaus rauhan unelmaan on hyvin kuvaava luonehdinta EU:n perimmäisestä tarkoituksesta. Vaikka Jyrki Katainen pitikin tätä ajattelutapaa aikaansa eläneenä, on rauhan kysymys  ihmiseten mielissä. Rauhan tukeminen ei ole turhaa puuhaa silloinkaan kun ei sota vältittömästi uhkaa.

Simon Kupper kirjoitti FT:ssä, että jos Ensimmäisen Maailmansodan sotilaat olisivat päässeet tweettailemaan kärsimyksistään , olisi sota loppunut lyhyeen. Hän usko, ettei  maailmansotaan  ajautuminen enää nykyisin voisi tapahtua 1914 malliin.

Entä voidaanko vahingossa ajautuan sotaan? Kun Kiina laajensi sen ”ilmapuolustuksen aluetta”
marraskuussa, kohonneet jännitteet pian helpottivat, ”ehkä osittain koska
Joe Biden tuli julkisuuteen ja kertoi kaikille: Rauhoittukaa”. Toisin kuin 1914
nykypäivän kansainvälisessä maaililmassa kannustetaan rauhaan. Tarkastellaan mieluummin viimeaikaista
kehitystä enemmän kuin 1914 tapahtumia
ja siki  odotan seuraavaa:


• Amerikan diili Iranin kanssa toteutuu,
ja israelilaiset ja palestiinalaiset pidetään liikkeessä kohti rauhaa. Noiden
maiden kansalaiset luultavasti pitävät rauhaa parempana, ja jos he ovat haluaisivat sotaa, ulkomaisten liittolaisia ja media
rankaisisi heitä.

• Maailmanlaajuiset puolustusmenot tulevat vähenemään  lievästi . Vuonna 2012 menot laskivat hieman ensimmäistä kertaa vuoden 1998 jälkeen,
kertoo Stockholm International Peace
Research Institute. Lasku syvenee luultavasti 2013.
• Armeijat joutuvat tekemään
väkivaltaa salassa, lennokeilla tai kamaeroilta
piilossa kuulusteluhuoneissa. Yhdysvaltain hallitus antaa jälleen televisioida sota
kuten Vietnamin aikoina..
• Kova kaverit menettävät vaaleissa. Perinteisesti republikaanit Yhdysvalloissa
kampanjoineet lupaamalla olla ankaria rikollisuutta vastaan ja kovia sodassa. Rikollisuus
ja sota ei vedä.
• Kansainvälinen kauppa kasvaa kasvamistaan. Viime kuussa
Maailmankauppajärjestön solmi kautta aikojen ensimmäisen sopimuksen koskien maailmankauppaa.
* Poliitikot menettävät
statustaan, koska ne eivät enää pysty saavuttamaan kansallisen vaan joutuvat tyytymään
pikkujuttuihin, he eivät pysty valvomaan edes taskukirjoja. Napoleon on suurempi
figuuri kuin François Hollande, vaikka Hollanden Ranskassa on parempi elää.


Silti minä en ole asiantuntijat,
joka voi tietää tulevaisuuden, joten ehkä kaikki tämä onkin ihan jotain muuta.
Simo Kupper FT:ssä

Martin Wolf näkee, että 1914 taustalla oli eliitin aseman rapautuminen. Silloin kyse oli monarkioista. Ja nehän menettivät asemansa ja niiden tilalle tulleet uudet eliitit eivät onnistuneet vaan luhistuivat ja taas ajauduttiin diktatuurien johdattelemaan sotaan.
Nyt hän näkee, että riskinä on, että tämän päivän eliitti eri syistä menettää asemansa ja uskottavuutensa, ja että sen seurauksena ovat uhkana kurjat ajat. Varsinaiseen sotaan hän ei suoranaisesti viittaa.
Eliitti, joka nyt on vastuussa koostuu epäonnistuneista pankkiireista ja politiikoista, kuten kuvasta näkyy. Heidän tilalleen voi noustaa eri sorttisia populisteja, elleivät eliitin edustajat  opi käyttäytymän kunnolla ja saavuttamaan kansalaisten hyväksyntää.
 

20.1.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa