Joskus näinkin päin

TrumpeiajattelekutenmuutpolitiikotEconomist20161014

Ani harvoin tuskin koskaan, on politiikoille
pilapiirroksessa suotu fiksumman rooli.
Donald Trumpin aivokuva (Economist 14.102016) painottaa itsekästä pukukoppikeskustelijan lohkoa kun taas ympäristö on on mikroskooppisessa ja muutkin tärkeät poliittiset aiheet vähäisessä roolissa. Ja kun Trump on erilainen kuin politiikot. Niin politiikko ei olekaan tällä kerralla  se tavanomainen typeryksen rooli.  

Kansainvälisten Talouslehtien tapa
käydä ajankohtaiskeskustelua on ilmeikästä ja monesti myös kriittistä taloutta
ja sen nykyilmiöitä kohtaan.
Kun tänään valmistaudumme ulkopolitiikka-aiheiseen presidenttiehdokkaiden väittelyyn on astelma ennakkoasetelmien
valossa sellainen, että Donald Trump pärjää, jos ei mokaa kun taas Hillary Clinton ei onnistu, jos ei loista.
Venäjä kysymys tulee olemaan mielenkiintoinen Suomenkin kannalta. Me oleemm
olleet kovin varmoja siitä, että USA tykkää meistä ja on valmis pahan päivän tullessa  auttamaan. Mutta
nyt Trump uhkailee, ettei pieniä Nato-maita auteta, elleivät panosta tarpeeksi
omaan puolustukseensa. Itsestään selvää olisi, että kumppaneita ei edes mainita.
Ja nyt Suomen  presidentti ja ministerit UTVA:ssa jyrkentävät linjaansa:

Presidentti ja ministerivaliokunta myös jyrkensivät lausuntoaa Syyriasta
todeten, että suurimman vastuun konfliktin kärjistymisestä kantavat Bashar al-Assadin
hallinto ja Venäjä.
– Suomi pitää tärkeänä, että epäillyt sotarikokset tutkitaan ja syylliset
saatetaan oikeudelliseen vastuuseen. Konfliktin osapuolten tulee välittömästi
lopettaa sotatoimet, mahdollistaa humanitaarisen avun perillepääsy käytännössä
sekä sitoutua edistämään Syyrian konfliktin ratkaisemista poliittisesti, tasavallan
presidentti ja ministerivaliokunta toteavat tiedotteessaan.

Tapaamisessa keskusteltiin myös Suomen Nato-kumppanuudesta.
Tasavallan presidentti ja ministerivaliokunta ilmoittavat pitävänsä tärkeänä,
että Suomen Nato-kumppanuutta vahvistetaan edelleen ja EU-Nato-yhteistyön
tiivistämistä tuetaan. Yle 19.10.2016

Ihan hakematta tulee mieleen, että taisi Liettuan
presidentin vierailulla olla vaikutusta Suomenkin kantoihin. Tämä helpottaa
tietenkin araksi luonnehditun pääministeri asemaa EU:n huippukokouksessa, siellä voisi jopa lausua jotain.

19.10.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa