Yleinen vastaan yksityinen

Tänään on hankala asia Naantalin valtuustossa.  Pirttiluoto – Karjaluoto kaava.

Naantalin Sosialidemokraatit ovat olleet pitkään sillä kannalla, että alueesta
olisi ollut syytä kehittää kaupunginvirkistysalueeksi ja että joissakin kaukaisissa haaveissa on ajateltu,
että ehkä sieltä olisi yhteys Maskun puolelle.
Edelleenkin tavoitteemme olisi perusteltua kaupunkilaisten yleisen edun kannalta.
Mutta vaihtoehto ei ole saanut laajempaa kannatusta: Siitä eivät kiinteistöjen
omistajat ole tietenkään tykänneet eikä tarkoitukseen ole ollut kaupungilla
rahallisia resursseja. Kaupunginvaltuuston enemmistö on selvästi halunnut tukea alueen omistajia ja  kannattaneet loma-asuntojen muuttamista   muuttamista vakituisiksi asuintaloiksi..

Tämänkään – siis pientalokaavan toteutus – ei ole yksinkertaista monestakin syystä:
Alueella on monta omistajaa ja erilaisia tahtotiloja, alueen kustannukset
nousevat suurehkoiksi ja kaupungin talouden kannalta se on vaikeasti
taloudellisesti ratkaistavissa.
Kustannusongelmaan löydettiin sittemmin ratkaisuksi se, että Pappilanlahden
kaislikkoalueelle siis vesijätölle ja vesialueella sallitaan merkittävää rakentamista, jota
voidaan rasittaa maksuilla, joilla koko alueen infran rakentamine
ennakkolaskelmien mukaan voidaan toteuttaa kaupunkia rasittamatta. Tosin toteutukseen
liittyy riski, jonka suuruuden tiedämme jälkikäteen.

Toinen merkittävä kysymys on rakentamiseen liittyvä. Kyse on alavista
savipohjaisista maista, joille rakentaminen sijoittuu korkeuskäyrien 3 jopa 1 metrin korkeuskäyrien alapuolella.  Tällaisen alueen toteutus tulee olemaan hyvin
epävarmaa maisemaan sopivuuden, rakenteiden kestävyyden ja pysyvyyden sekä myös
kustannusten kannalta Kaupungin rakennustarkastukselle
alue on haasteellinen eikä kaavoittajakaan – siis kaupunki – voi ihan ulkopuolinen taho olla, jos ongelmat
kärjistyvät.

Veden pinnan satunnaiset vaihtelut ja pitkän tähtäimen veden
pinnan nousu voivat edellyttää merkittäviä rakennelmia ja ne taas ovat puolestaan
maisemallisesti vaativia. Pystytäänkö ne yksityisten toimesta toteuttamaan ja
saadaanko kaupunki rahansa ei ole itsestään selvää?
Kaavan laatimisen jälkeen sen sijaan on lukkoon
lyöty, että kaupungin on toteutettava saarten muiden osien kunnallistekniikka vaikka
päämaksajien hankkeesta ei ole varmuutta.

Näiden ajatusten mukaisesti sosialidemokraatit  ovat esittäneet asian
palauttamista ,  jotta hankkeen
toteuttamisjärjestys olisi sellainen, että
kaupungin tulojen kannalta merkittävissä, mutta rakentamisen kannalta
ongelmallisissa paikoissa hyväksyttävät ratkaisut olisi tehty ja hankekokonaisuuden
talous olisi turvattu kaikilta osiltaan ennen lopullisia kaavoituspäätöksiä.
Kun kysymys on merkittävistä tonttien omistajille tulevista taloudellisista hyödyistä,
olisi oikein muita kaupunkilaisia kohtaan, että mitään ylimääräisiä riskejä ei
otettaisi, vaan että etukäteen varmistetaan kaupungin tulorahoitus.

Sosialidemokraatit esittävät siis hankeen palautemaista ensin, ja jos siihen
enemmistö ei suostu, niin jäljelle jää vain ehdotuksen hylkääminen. Sosialidemokraatit
eivät halua kantaa vastuuta päätöksestä, johon sisältyy ilmeisiä epävarmuus- ja
riskitekijöitä niin maiseman kuin rakennustekniikan osalta. Kaupungin
taloudelliset riskit ovat mahdollisia hyötyjä selvästi suuremmat ja siksi hanke
ei ole kunnaan talouden kannalta kestävällä pohjalla.

Pikku yksityiskohtana on syytä pitää mielessä, että kaupungin omille maille ei ole sallittu kaavoittaa  alle  + 3 metrin tason edes siirtolapuutarhatontteja?

Ps.Kaupunginarkkitehti  Kirsti Junttila tarttui hihaan ja oikaisi esittämäni väärän tiedon: Korkeuskäyrä olikin +2 metriä.  Kannattaa kirjoittaa , sillä juttuja luetaan.

10.6.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa