Yhteistyökyky oli N:o 1

Tärkeintä oli, että kuntarakenteen ja terveydenhuollon
järjestelyn kytky purettiin.

Kaikki ovat sitä mieltä,että paljon työtä tarvitaan, ja
että vielä on hallinnossa paljon mietittävää. Edelleen olen sillä kannalla, että Ervat
olisivat valtion hallinnassa ja että sairaanhoitopiirit, jotka ovat kuntien
hallinnassa olevia, hoitaisivat alueellisen järjestelyn. Olen varma, että
järjestämisessä tarvitaan vielä kuntiakin erityisesti sosiaalipuolen hommien
hoito vaatii paikallista tuntemusta.
Aki Lindenin
yksioikoinen kommentti Hesarissa kuntien tehtävien puolikkaan menosta oli vahvasti oikaistu tulkinta.
 Nyt asian valmistelu on työryhmässä,
jossa on edustajia oppositiostakin. Yksikanavainen rahoitus on selvitettävänä
eli eiköhän tästä saada jotain järkevää, kunhan maltetaan, ja kun ei anneta
vanhojen kaunojen sotkea asiaa.

Susanna Huovinen
lähti optimistisena vetämään työryhmää, jonka tehtäväksi on välttää
sudenkuopat. Hänen yksiselitteinen esitys sairaanhoitopiirien lakkauttamisesta.
Sitä varmaankin kannattaa miettiä eli onko tarkoituksenmukaista lopettaa
toimivia systeemejä. Nyt sitten tarvitaan asiantuntemusta ja joustavuutta.

Sitten on eri asia, kuinka paljon saadaan säästöjä.
Toivottavaa olisi, että säästöjä ei tehdä julkisen palvelujen tehtäviä
yksityisille siirtämällä.

24.3.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa