Yhteistoimintaa ja miksei erikoissairaanhoito vois kuulua valtiolle

Maakuntaliitto järjesti tänään tilaisuuden, jossa kunnat
ryhmittäin ja erikseen kertoivat näkemyksiään. Samoja lauluja pääosin.
Salolaisten ei tarvitse tehdä selvitystä, paitsi jos Somero tahtoo.
Ruotsinkielinen saaristo on valmis yhteenkin kuntaa, mutta nykymenokin kelpaa.
Vanha hyvä Projektin määritelmäkin kuultiin: Älytön pakottaa halutonta tekemään mahdottomia.
Raision Ari Leinonen toisti
kehyskuntien kannanoton ja sitä täydennettiin Markku Tuunan toimesta: Saaristoisuus tulee olla poikkeamisperuste
nyt kuten se oli Paras-hankkeen aikana.

Turun edustajana Jarkko
Virtanen
käytti varsin rakentavan puheenvuoron, joka päättyi toivomukseen,
että tehdään mitä tahansa tässä ja nyt, niin ei jätetä hoitamatta käynnissä
olevia yhteistyöhankkeita.
Tästähän on juuri ollut kysymys, että aikoinaan Paras-hankkeen ajaksi ja nyt
taas lopetetaan yhteistoiminnan kehittäminen. Se on tyhmää. Luottamusta pitää
rakentaa, päädytään sitten mihin tahansa. ja kun maakunnan kaikuja kuuntelee,
niin voi olla melko varma, ettei mitään suuria mullistuksia ole odotettavissa. 

Sote-asiaakin sivuttiin. Sairaanhoitopiirin johtaja O-P Lehtonen
 esitti lyhyen kriittisen arvion  Sote-uudistuksen ideoista. Hän ei nähnyt tarkoituksenmukaiseksi
sairaanhoitopiirin lakkauttamista; siihen liittyisi huima määrä käytännön
ongelmia. Tosin hän oli valmis rakenteiden kehittämiseen. Sen sijaan hän torjui
esittämäni vanhan idean siirtää erikoissairaanhoito valtiolle. Hän viittasi
Norjaan ja yleisemmin hän epäili, että valtion tuottamana palvelut tulisivat kalliiksi.
 
Jokainen puhuu omassa asiassaan ja näen erikoissairaanhoidon niin vaativana
toimintana, että sen suunnittelun tulisi olla valtakunnallista ja resursointi
olisi hyvä myös antaa näille kestävyysvajeesta huolta kantaville ihan suoraan.
Olen aikoinani valtiojohtoista mallia esittänyt hallinnoitavaksi myös
paikallisilla edustajille vahvistettuna. Erikoisosaaminen terveydenhoidossa on
sellaista niin korkeaa ammattitaitoa vaativaa, että maassamme tulisi johtoon
saada parhaat voimat. Perusterveydenhoito pitää säilyttää kunnallisena ja
lähellä asiakasta olevana palveluna.

7.2.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa