Väärinpäin menee: Väestö vähenee ja työttömyys kasvaa.

Naantalin työttömyys on onneksi vain lievässä kasvussa, toistaiseksi. Se on hyvä uutinen, Syyskuussa olimme viime vuoden vuosikeskiarvon alapuolella 6.1 prosentissa. mutta toimenpiteitä vaativat erityisesti nuorten ja pitkäaikaisten hoitaminen.

Sen sijaan väestönkasvu on hankalampi juttu. varsinkin, kun heti kotiseutuyhdistyksen  Kunniapuheenjohtaja Raimo Vahtera aloitti keskustan kaavasta keskustelun, joka todennäköisesti johtaa asian siirtymiseen ja mutkistumiseen. asiaton heitto Ramilta oli, että demarit haluavat muurata umpeen jonkun paikan. Siitähän ei ole kysymys, vaan siitä, että keskustaan tarvitaan asuntoja, joihin vanhempi väki voi muuttaa ja jättää omakotitalot nuoremmille. Meillä ei ole mitään puistoja ja väljyyttä vastaan kunhan vaan hankkeet käynnistyvät ja kehitys kääntyy. me olemme epäilleet, ettei lammasluoto ole oikea eikä riittävä suunta emmekä usko, että saarillakaan on sellaista vettovoimaa, jota tarvitaan ja ennen muuta pelkäämme, ettei yksityinen raha tule muutoin kuin kaupungin tukemana. Ja onko meille siihen varaa. No aika näyttää – eikä todellakaan hyvältä. Näillä asenteilla taitaa taantumine jatkua.
. .

2.11.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa