Hillary Clinton ja entinen presidentti Bill Clinton maksavat
liittovaltion veroa 34,2 prosenttia ja paikallisia veroja 9 prosenttia eli
yhteensä 43,2 prosenttia. — yläpäähän vuosimaksuja viimeisten 15 vuoden
aikana.Yli $10 miljoonan tulot muodostuvat hänen $1.1 ja
miehensä $4. 4 puhepalkkioista sekä $3 kirjoituspalkkiosta kirjailijana ja entisen
presidentin konsultointipalkkioita $1. 6 miljoonaa.FT 12.8.2016
Heidän veroaste on korkea ja niiden julkistuksella
pistellään Trumpia verotietojen panttaamisesta.
Suursijoittaja Warren Buffet ovat pilkkasi
Trumpin liikemieskykyjen sijoittajana oleva pörssilistalta tikka heittämällä apinaa huonoimmat.
Trumpin ehdotus liittovaltion talouspolitiikaksi merkitsisi 11. 000 miljardin
dollarin lisävelkaantumista nykyisen 105 prosentin BKT osuuden eli 19 0000
miljardin lisäksi. Clintonin ohjelma lisäsi vajaalla 300 miljardilla. Mutta kuten
tiedämme, ei tosiasioilla näissä kisoissa maaleja tehdä.
Sen sijaan julkisten tiedotusvälineiden Trumpia suosineet
otsikot ja artikkelit ovat markkina-arvoiltaan miljardeja. Ja niillä kansaa
kosiskellaan.
”Se [Donald Trumpin ehdokkuus] ei ehkä ole hyväksi
Yhdysvalloille, mutta se on pirun hyväksi CBS:lle”, tiivisti uutiskanavan
toimitusjohtaja Leslie Moonves
helmikuussa.
Trump ei ole suosittu möläytyksistään huolimatta; hän on suosittu niiden takia.
Siksi on odotettavissa, että mitä alemmas hänen kannatuslukunsa vajoavat, sitä
kiihkeämmin hän lähiviikkoina twiittaa.Trump on menettänyt tukensa naisten ja koulutettujen
keskuudessa. Nyt hänen voitonmahdollisuutensa perustuvat yhä epätoivoisemmin
siihen porukkaan, joka haluaa haistattaa poliitikoille, medialle ja
rationaalisuudelle pitkät. Itse en usko, että heitä on Yhdysvalloissa
tarpeeksi, mutta vannomaan en mene. Laura Saarikoski HS 14.8.2016
Yhdysvaltojen politiikkaa on pitkään tehty väkivallan
varjossa.
Kaksi tunnetuimmista presidenteistä— Abraham Lincoln ja John
Kennedy-murhattiin. 1968 presidentin vaalikampanjan aikana murhattiin Bobby
Kennedy murhattiin, viisi vuotta hänen
veljensä ja kaksi kuukautta kansalaisoikeustaistelijan Martin Luther King
murhien jälkeen. Ronald Reagania ammuttiin
ja haavoittui vakavasti presidenttikautensa alkuvuosina. Gideon Rachman FT:ssä
viime viikolla.
Rachman ei usko, että Donald Trump tulisi näillä puheilla
valituksi, mutta hän epäilee, että ne entisestään huonontaa poliittista
ilmapiiriä USA:ssa.
GOP (Grand Old party) suuren vanhan puolueen eli
republikaanien piiristä ehdotetaan, että pitäisi vielä vaihtaa ehdokasta.
Kun politiikassa kaikki on mahdollista, niin mieleen hiipii ajatus, että voisiko
se olla mahdollista ja olisiko se jopa harkittua. Trump lokaa Clintonin omasta
maineestaan piittaamatta. Kansa haluaa jotain parempaa ja niinpä kahden
inhokkiehdokaan tilalle haetaan ihmismäisempi oikeistolainen, jonka avulla
saataisiin Hillary Clinton syrjään; sehän on kuitenkin ollut Trumpinkin
kannatuksen tärkein tekijä.
Väkivalta voi kääntyä yllyttäjääkin vastaa ihan konkreettisesti. Väkivalta on vaarallista ja arvaamatonta ja
sen kanssa flirttailu on vastenmielisyyden lisäksi vastuutonta.
Hillary Clintonin paksua nahkaa pidetään hänen pahimpaan
esteenään menestyä; Kaikki on harkittua ja mietittyä. Jotain inhimillistä kaivataan.
Mutta tyylin muuttaminen voi olla vaarallista sekin, joten toiveita on pantava
siihen, että mauttomiin vitseihin kyllästytään.
Riittääkö aika tähän, sen aika
näyttää.