Verot ennallaan

Naantalilla on seesteinen välivuosi. Näyttää siltä, että näillä luvuilla päästää tekemään nollatulo laskevilla valtionosuuksilla.
Kun historiaa tässä asiassa seuraa voi tulla sellaiseen johtopäätökseen, että olisi ollut perusteltua korottaa veroja aikaisemmin. Se olisi antanut paremman kuvan ja ehkä liiallisilta madonluvuiltakin olisimme voinut välttyä.

Kiinteistö ja yhteisöverot ovat samalla tasolla, toinen on noussut toinen pysynyt paikoillaan nokan näyttäessä alaspäin.
Meidän tapauksessamme kiinteistöveroja rohjettiin korottaa ja se on ollut onnistunut liike. Kunnallisveroihin verrattuna kiinteistöveroja meille kertyy mukavasti. Se on oikein ja kohtuullista, että mökkiläisetkin kantavat kortensa vapaa-ajan kuntansa kekoon. Verohallinnon kiinteistöjen arvojen korotus tulee lisäämään kiinteistöveron tuottoa ilman prosenttien korotuksia.

Vaikka yhteisöveromme suhteellisesti pienenevät, saamme kuitenkin niitä keksimääräistä  enemmän. Neste on ollut vuosikymmenet ilomme ja hyvää tulosta syksyllä näyttäneenä se antaa toivoa myös tulevasta. .

Palkkatulokehitys on tietenkin suuresti riippuvainen yleisestä taloudellisesta kehityksestä. Siihen vaikutetaan maailmassa, Euroopassa, Suomessa, Varsinais-Suomessa ja Naantalissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jos olet kiinnostunut liittymään mukaan toimintaamme, tai jokin tuleva kunnallinen päätös Naantalissa askarruttaa,
Ota yhteyttä!

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa