Vastuu suomenkielisestä saaristosta?

VarsinaisSuomi20131016

Alueen kansanedustajat ovat ottaneet kantaa TS:ssä 16.10.2013 kuntarakenteeseen. Lyhyesti analysoin ja arvioin mitä todennäköisesti tapahtuu:

Esko Kivirannan, kesk arvio, että asian kehittely päättyy perustuslaillisiin ongelmiin on mielestäni todennäköistä. Ja siitä taas seuraa, että rakennekehitys ei kulje  ainakaan Johanna Elorannan, sd kahdeksan kunnan määrään eikä Annikka Lapintien, vas Turun, Salon, Uudenkaupungin ja Loimaan malliin.

Kokoomuksen ja sosialidemokraattien keskeisten edustajien toivovat uutta Turkua. Arvioisin se tarkoittavan lähellä Turkua olevien vanhan Kaarinan, Raision ja Liedon osien Turkuun liittämistä.
Tämä ei ole läpivietävissä. ja oma veikkaukseni onkin, että Turku arvioi tilanteen itsekkäästi omalta kannalta uudelleen ja päätyy siihen, ettei kannata väkisin runnoa aluelaajennuksia, vaan keskittää aktiviteettinsa oman keskustan tiivistämiseksi ja ottaa uusia keskustaa tukevia alueita Iso-Heikkilän entisen puhdistamoalueen, Linnanfältin ja Matkakeskuksen ja jo he oikein viisaita ovat niin vielä Vapavarastoalueenkin yhteyksin Ruissaloon. Näistä alueista muodostuu sellainen vetovoimaylivoimaisuus, että Turun ei kannata muita murheekseen haalia.
Myöskään mikään isäntäkuntamalli ei Turkua tule kiinnostamaan, kun se sitä vähän tarkemmin laskee.
Nämä asiat tulevat nyt käynnistyvissä selvityksissä nousemaan esiin.

Mitä sitten tarkoittaisi varsianis-suomen merkittävimmän vaikuttajan Petteri Orpon, kok ajatus, että Naantali ottaisi vastuun suomenkielisestä saaristosta.
Naantali on suurin saaristokunta Airiston länsipuolella. Kartta tarkastelussa ei voi tulla muuhun kuin siihen johtopäätökseen, että nyt selvitysalueeseen mukaan tulleet Taivassalo ja Kustavi olisivat niitä Naantaliin liittyviä alueita. Tämä on kova juttu ja vaikea pala. Mission impossible. Resursssit eivät yksinkertaisesti riitä.

Siitä huolimatta näyttää todennäköiseltä, että joudumme tätä asiaa selvittelemään. Luulisin, että silloin listoilla olisivat myös Kaarina itäisen (Vt1) suunnan  kokoajana Lieto pohjoisen (Vt 9 ja 10) suunnan ja Raisio läntisen (VT 8). ja tästä taas seuraa, että ei se maakuntamallikaan ole niin kaukana varsinkin kun en usko sote-puolen isäntäkuntamalliin.
Siis paljon selvitettävää on. Nyt kaikki selvitykset on tehtävä avoimesti ja rehellisesti eikä anneta valtionvarainministeriön ohjata omien tavoitteidensa mukaisesti mihinkään mahdottomaan.

15.10.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa