Vanhuspalvelut on iso juttu, ihan totta

Marja Nieminen järjesti palveluasioista koulutustilaisuuden, jota vaalien alla pidettynä ei ehkä oikein osattu arvostaa. Eeva-Johanna Eloranta esitteli vanhuuspalvelulain selkeästi ja ymmärrettävästi. Paljon tulee kunnallishallinolla tehtäviä ja perehtymine ei kenellekään olisi pahasta.

Marja Nieminen on Heikin (Työväentalon entisten vahtimestarien  Lauran ja Aarnen poika)  vaimo, jolla on vahvaa osaamista terveyden  ja sosiaalitoimen  tehtävistä nuorempien keskuudessa. Kun tulevan lainsäädännön  vaatimuksia kuunteli tuli mieleen, että se 0.7 oli todella pikku juttu. Kyse on hienosta vanhuksia palvelevasta ei pelkästään säännöstöstä, vaan asenteellisesta muutoksesta. On kysymys iäkkäästä ihmisestä eikä tilastonumerosta. Oikeudet lähtevät asiakkaasta ja palveluhenkilöiltä odotetaan kovaa tasoa asiantuntemus ja koulutustaso vaatii lisää resursseja koulutukseen ja toimialalle. Mutta paljon Eeva-Johanna kertoi päinvastaistakin. Punttia nostavat 90-vuotiaat ovat harvinaisuuksia, mutta ei tulevaisuudessa.

Ehdokas n:o 33 oli ottanut kovan haasteen valistaa meitä. Valistusta tarvitsemme ja on hyvä, että marja on käytettävissä nyt vaaleissa ja myös jatkossa.

21.10.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa