Valtionosuuksien ihmeitä

Meitä kaikkia on ihmetyttänyt  Tutun ja Naantalin valtionosuuksien suuri ero. Turku saa niin paljon enemmän eli 1.892 euroa asukasta kohden, kun Naantalin luku on 980. Eli, jos saisimme saman valtionavun kuin Turku olisivat ”tulomme” yli 17 miljoonaa nykyistä suuremmat. Tämähän tuntuu mielettömältä tai vaikeasti hyväksyttävältä.  Joten asia on syytä hieman selvittää. Selvityspyyntöjä on tullut esitettyä vuosia varrella monissa  kokouksissa ja uudestaan ja uudestaan. Vastaukset ovat olleet selityksi ja selityksiä; se on niin vaikeaa ja asia on taas unohdettu. Viikko sitten taas kerran kysyttiin asian perään ja nyt vihdoin alkoi tapahtua. Riitta Lehtinen ja controller Simo Samppala lähettivät kh:n pöytäkunnalle selvityksen, josta osia alla.   
 

  • Vertailussa olen käyttänyt Turun 2012 vuoden talousarvion
    lukuja sekä Naantalin 23.5.2012 päivitettyjä talousarvion lukuja.
  • Luvut perustuvat siis arvioihin ei toteutuneisiin
    valtionosuuksiin, mutta valtionosuuksien rakenteesta johtuvat merkittävimmät
    erot saadaan näiden avulla laskettua.
    Talousarvioiden mukaan asukaskohtaiset valtionosuudet ovat:
    Turku 1892 eur, Naantali 980 eur -> ero -912 eur
  • .Lyhyenä yhteenvetona voidaan suurimmiksi eroiksi todeta
    seuraavat: (+ = Naantalin eduksi, – = Turun eduksi). Lisäksi pienempiä eroja
    molempiin suuntiin.
  •          
    Ikärakenteen
    perusteella määräytyvä perusopetuksen vo    
              
    +254 eur/asukas
  •          
    Kielirakenteen
    perusteella määräytyvä perusopetuksen
    vo                   40 eur/asukas
  •          
    Ikärakenteen
    perusteella määräytyvä sosi- ja terveys        vo            -152
    eur/asukas
  •          
    Sairastavuuskertoimen
    perusteella määräytyvä sote
    vo                        -79 eur/asukas
  •          
    Työttömyyden
    perusteella määräytyvä sote
    vo                                       -38 eur/asukas
  •          
    Huostaanotettujen
    perusteella määräytyvä sote
    vo              
                    
    -26 eur/asukas
  •          
    Saaristo-osakuntalisä                                                                                   
    +32 eur/asukas
  •          
    Taajamalisä                                                                                                  
    -22 eur asukas  
  •          
    Veromenetysten
    kompensaatiot
    2010-2012                                             -31 eur/asukas
  •          
    Verotuloihin
    perustuva valtionosuuksien
    tasaus                                    
    -116 eur/asukas
  •          
    Lukio-,
    ammatillisen- ja AMK-koulutuksen
    ylläpitäjämalli                      
    -641 eur/asukas
  •          
    Museo,
    orkesteri ja
    teatteri                                                                         
    -43 eur/asukas
  • Nämä
    yhteensä                                                                                                      
    -902 eur/asukas

Hienoa on, että meillä sittenkin asiat ovat hallussa, kun vaan oikeat tekijät tarttuvat toimeen.

Järjestelmässä on rakenteellinen ero ja suurin sellainen kohdistuu lukio- ammatti- ja AMK koulutukseen. Se kohta on vielä avattava ja sitten voidaan todella ryhtyä keskustelemaan asiasta.

Samalla on hyvä huomata, että jos meidän väkiluku olisi 1.000 asukasta suurempi, olisivat valtionosuudet miljoonan suuremmat ja vastaavasti verotulot runsaat kolme (3) suuremmat. Meidän alijäämäongelma olisi toisen näköinen 

8.10.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa