Vaalityö ratkaisee

PuoluekannatusYle20150320

Ylen gallup on puhutteleva:

Puoluekantansa
kertoi enää 56,5 prosenttia kyselyyn vastanneista. Vielä helmikuussa puolueensa
ilmaisi 57,4 prosenttia. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen sanoo
epävarmojen äänestäjien todennäköisesti ratkaisevan vaalit.

Miten he käyttäytyvät ja minkä puolueen taakse he menevät. Työväestössä heitä
on erittäin paljon, jaossa on lähes 350 000 ääntä. Voisi siis olettaa, että
merkittävimmät mahdolliset voittajat voisivat olla SDP ja perussuomalaiset Yle 20.3.2015

Ylen haastattelema Antti Rinne
uskoo, että Keskustan etumatka on kurottavissa kiinni vielä ennen vaaleja,

– Tuo teidän gallup osoittaa, että siellä on
poikkeuksellisen paljon ihmisiä miettimässä ennen vaaleja kenelle luottamuksen
antaa. Se sataa sen laariin, joka onnistuu viestissään ja kampanjassaan
parhaiten. Sitä kautta se luottamus syntyy, toteaa Rinne.

Lujalla luottamuksella liikkuu myös Timo Soini,
joka uskoo enemmän nenäänsä kuin gallupeihin ja muistuttaa edellisten vaalien asetelmista,  joissa PS nousi 15 prosentin pinnasta 19
prosenttiin.

Uskon luomista ja luottamuksen rakentamista
on puolueiden viimeisen kuukauden työsarkaa.
Keskusta on karkuteillä ja pysyy. Keskusta on myös Kokoomuksen alamäen
merkittävin  tekijä. Ties kuinka monennen kerran sanon, että Kokoomuksella ei olisi
mitään mahdollisuuksia edes kakkoseksi, jos Sipilä voisi olla kaikissa vaalipiireissä
ehdokkaan.

Nyt kysymys on siis siitä, että miten
duunarit käyttäytyvät
.
Uskovatko he edelleen Soinin satuihin, vai luottavatko
he sosialidemokraattiseen työväenpuolueeseen. Kannatuskehityskäyrä on demareille heikko, mutta innostava signaali.

Vastuu on puolueenjohtoakin enemmän vaalipiirin ehdokkailla ja heidän
tukiryhmillään. Neljä paikkaa on ehdottomasti pidettävä Varsinais-Suomessa.

21.3.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa