Uudet olympialaiset

IkC3A4ihmistenolympialaiset20150831

Naantalin Vanhusneuvosto yhdessä eläkeläisjärjestöjen ja
liikuntatoimen kanssa pistivät pystyyn komeat ikäihmisten olympialaiset.
Kuparivuoren urheilukeidas kylpi auringossa. Puitteet olivat oivalliset ja järjestelyissä
oli nähty vaivaa ja käytetty luovuutta 13 lajin kehittämisessä. Toista sataa
osallistujaa marssi soihdun ja lippujen vetämänä kentälle vastaanottamaan kaupungin
tervehdyksen ja maammelaulun. Sitten
alkoikin kilpailijoiden oma osuus olympiavalan ja reippaan verryttelyn alustamana
kilpailut.

Tapahtumasta on hyötyä ja iloa. Ja parasta on, että näin
yhdistyy hienolla tavalla senioriväen omaehtoinen aktiivisuus kaupungin
organisaation osaamisen kanssa.

Urheilukentällä nousi muistoista poika-aikojen olympialaiset. Aamu vahaisella kaupungin kakarat kokoontuivat Juholan Papun päivähoitoon. 60 metrin pudotusjuoksulla kisat alkoivat ja sitten mentiin muihin lajeihin. Suoritukset mitattiin Papun tarkalla silmällä – turha oli mittanauhaa hakea. 
Näistä kisoista puhutaan vieläkin, kun sen ajan kaverit tapaavat esimerkiksi näissä kisoissa.

31.8.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa