Uskottavuuden puutetta

Kokoomus halua yksityistää eikä uskaltanut antaa sote-uudistuksen edistyä hallituksessa, kun pelkona olisi olut tappio hallituksessa. Musta Pekkaa yritettiin siten väkisin työntää SDP:n käsiin. Mutta tämänhän näkee kaukaakin katsottuna, että pelistä on kysymys.
Sinänsä on tyhmää yrittää hätäpäissään tehdä suuria ratkaisuja.. Eikö hallitusohjelman kuntarakenne ole riittävä esimerkki siitä, mitä äkäisessä runnaamisessa saadaan aikaan.; Vain vahinkoa ja siihen ei ole varaa ihmisten palvelujen  tärkeimmällä lohkolla. Vastuullisuutta, herra pääministeri.

MTV:n gallup näyttää kummia lukemia. Ehkä se on tutkimalla tehty.
Mutta mahdottomalta  tuntuu uskoa noin suuria heittoja verrattuna Hesarin juuri ilmestyneeseen. Jostakin päähäni oli jäänyt muistijälki, että MTV ei ole ollut kovin onnistunut ennenkään ja niinpä kuvaan otin ennen eduskuntavaaleja olleen tuloksen, joka meni pahasti mettään. Erityisesti silloinkin Keskustaa pidettiin korkealla ja SDP oli alhaalla kuin myös Perussuomalaiset. Joten ei liika painoa tälle tutkimukselle pidä antaa.. Sen sijaan pidetään mielessä, että äänestystulos ei valehtele..

24.10.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa