Union Lack

UnionJack20160627

Brexitiä seurasi Eexit siis Englanti ulos Euroopan
mestaruuskisoista Ranskassa. Tunnustan halpamaisuuteni, että nautin Islannin voiton ohelle Englannin tappiosta melkein yhtä paljon.
Varmaan monen engelsmannin mielestä tappio Islannille oli nöyryytys, kun taas useat
Brexitissä halusivat  samaa EU:lle. Ehkä oli niitäkin, joitka   haikailivat kansanyhteisön menyttä loistavaa tulevaisuutta.
Mutta se aurinko on laskenut ja pahassa tapauksessa entistä aikaisemmin, jos Union Jack muuttuu Union Lack (puutteeksi).

Paavo Lipponen
sanoi, että briteillä
on ollut aina ollut ainakin toinen jalka Atlantissa.
Sieltä apu kovan paikan tullen on saapunut, mutta silloin maailmansodissa on
ollut kyse kansakuntaa kohdanneesta uhasta
ei kansakunnan omasta uhosta.

Union Jack lippu on vanha perua. Sitä on vaivalla rakennettu. Nyt se on ainakin
näennäisen uhan alainen. Sinivalkoinen
Skotlanti on aina tuntenut vetoa jopa Pohjoismaiden Neuvostoon; itsenäisyydelle
on kannatusta.

Suomessa taas on
perusuomalaiset olleet brittien EU-vastaisuuden yhtenä tukiryhmänä ja nyt näytetään
matkittavan Cameron epäonnistunutta temppua. Ryhmän führer Sampo Terho, jonka
luokittelen oikeistoradikaaliksi – on hahmotellut seuraavan vaalitaktiikan:

– Minusta ei ole millään tapaa radikaalia, tai
huonotapaista, tai vastuutonta sanoa, että tällä teemalla (vaaditaan kansanäänestystä) voitaisiin käydä vaalit ja jos tällä
teemalla myös voitettaisiin, tuleva pääministeri järjestäisi kansanäänestyksen
ja kansalaiset saisivat sanoa.

Taktiikan idea on vanhan toisto ja varmuus siitä, ettei
pääministerin paikkaa tulee ja jos tulee, niin sen parempi persuille ja pahempi Suomelle.

Tällaisia
kuvioita kehittelee puolue, joka on sitoutunut hallitusohjelmassa, ettei kansanäänestystä
EU-jäsenyydestä järjestetä. Hallituksessa ollaan vain hunajapurkilla ja
valmiina mihin vaan kasankunnan edusta piittaamatta ja jo hallituskauden aikana valmistaudutaan hallitusohjelman ja Suomen hyvin yhtenäisen linjan vastaisesti.

Vastauksena Vilhelmille: Hallitsuohjelman järkevää kohtaa voi oppositiokin puolustaa. Mutta siite ei ole kysymys, vaan kaksinaamaisuudesta.

28.6.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa