Sivuilla on ollut hiljaiseloa ja syykin selviää kuvasta.
Paljon on tapahtunut: Aloitetaan läheltä:
- Rantaravintola sai Kh:ssa 15 vuoden sinetin
- Rasekon hallitus esittää toiseen asteen ammatillisen kulutuksen lopettamista
Naantalissa. - Ja vastenmielistä on katsella euroalueen päätöksentekokyvyttömyyttä. IMF ja raportit saavat antaa tilaa puhtaalle spekulatiivisille
politiikalle. Saksan vaalit ja Suomen persut sanelevat perusteettomia päätöksiä. - Elina Lepomäki, kok lupaa antaa kaikille 18 vuotiaille 20.000 euroa käytettäväksi
opintojen rahoituksen ja muihin tarpeellisiin sote-menoihin. Se on runsas
miljardi/ ikäluokka ja on samalla jonkinlainen perustulon korvike.
On siinä
selvää yrittämistä profiloitua ja ainakin aluksi siitä olisi iloakin. Ohikiitävän hetken olisivat
kaikki melkein tasaveroisia. Tämä on
tutkittu juttu, joka ei ole näpertelyä, sanoo kandidaatti. Maailma on kiinnostunut tällaisesta
kokeilusta. Ja eikä se lopu tähän, kiinnostus sen kun kasvaa kun tuloksia sitten joskus korjattaisiin. - Maakunnan kuntakokous 26.6.2016 sai kuulla selostuksen
sote-maakuntahallintouudistuksen toteuttamisesta. Kuntaihmiset ovat kaikkeen
tottuneet ja Kanervan Iken avaus maalailevalla piilokriittisyydellään sai asenteet kohdalleen. Maakuntajohtaja Kari Hähämiehen pokka
piti esitellessään asia, jolla on kokoa ja näköä eikä vähiten avoimia kohtia.
Vakava suhtautuminen taitaa olla tarpeetonta stressaamista. Työterveyshuolto
jää ennalleen, sanoo ministeri Juha Rehula kun taas Turn palkkama muutosjohtaja Antti Parpo vielä uskoo entisiin
puheisiin eli työteveyshuollon juurille paluuseen. Ota näistä selvää. Mutta eteenpäin mennään tällä käytävällä, ainakin
seuraavalle pysäkille.
Mutta sitten. Emma teatterin ensi-iltaan
Emma jatkaa taitavien näyttelijöiden ja sketsien linjaa, joka
hauskuttaa. Käsikirjoittajat onnistuvat kaivamaan aihealueen tavanomaisten
pilkankohteiden eli turhantärkeiden ihmisten naurettavuuden lisäksi kotisohvan
viimeisen päälle asiantuntevat kriitikkokaartin, jota voi melkein jokainen
nauraa sisäänpäin.
Onhan näytelmässä hetkittäin arvostetun instituution ja kunnioitettujen
valtionpäämiesten hahmoissa oma kestämisensä, mutta ei mitään mahdotonta.
Jutun
juoni taisi olla lottovoittoteema. Esitteen
mukaan Suomessa on vuosittain 23 yli miljoonan lottovoittajaa. Päätelmä on, että linnan juhliin 260 kertaa
paremmat mahdollisuudet. Tämä perustui linnan juhlien 6000 osallistujaan?, jota
lukua en ymmärtänyt eli ehkä oikeampi kerroin olisi kerroin 80. Mutta se on pikkujuttu.
Kannatta mennä nauramaan tasapuolisesti muille vähän itsellekin. Aitiosta, johon olin saanut yllättäen ja
pyytämättä pikakutsun, näkyi Ukko-Pekan maisema. Se on hieno lisä.