Tuulet vaihtelevat, mutta veneissä ja taidoissakin on eroja

Keskuspankkienerot20151208

Kysymykseen Keskuspankkien politiikan erojen
aiheuttamista komplikaatioista Martin
Wolf
nostaa esiin todennäköisesti vahvistauvan dollarin, mikä puolestaan pahentaisi dollarin määräisten
lainanottajien vaikeuksia.Grafiikat kertovat kehityksen eroavaisuudet kouriintuntuvasti.

Talouskehityksen erot ja pankkien aseman
erilaisuus ja niiden toimintaedellytysten poikkeavuus ovat merkittäviä
toimintaan vaikuttavia tekijöitä.

Vielä olisi vaarallista yleistää
eroavuuksia liian luottavaisesti. USA:n
talous ei ole yhtä vahva kuin Fed uskoo etenkin, kun otetaan huomioon em. dollarin
vahvuus. Jos näin on, Fed:n rahapolitiikan kiristäminen voi olla pieni ja lyhytaikainen.

Vaikka hyviä syitä eroihin on, muistuttaa  kokemus  meitä ylivarovaisuuden vaarasta.
BoJ (Japanin keskuspankki) on pitänyt
korkotason lähellä nollaa kahden vuosikymmenen ajan. Se esitti myös koron vaatimatonta nostoa vuosina 2000, 2006 ja 2007. Se joutui kuitenkin
perääntymään. Fed olisi syytä huomattava tämä hillitsevä ennakkotapaus. Martin Wolf FT 8.12.2015

Suomen osalta devalvaation voimaan luottavien toiveita ajatellen olisi dollarin vahvistuminen helpotus, vaikka euromääräinen vienti meillä onkin suurempaa.
Nyt Martin  Wolf varoittaa siitä, että heikkeneminen voi jäädä väliaikaiseksi.
Wolfin juttua voisi tulkita sitenkin, että EKP:n pitäisi ottaa vielä vakavammin Japanin esimerkki eli, että kiirettä ei kirstämisen suuntaan ole ja että rahapoltiikan kevennystä pitää kiihdyttää.

Ilmarisen Risto Murtokin KMPG View lehdessä muistuttaa, että Suomella on tarjolla Japanin tai Ruotsin tie. Hän puoltaakin maahanmuuttoa ensimmäisenä keinona. Tietenkin hänkin toiseksi puhuu kustannuksista ja pitää asuntopolitiikka tärkeänä.Kolmas hänen huolenaihe on tuottavuuden heikko kasvu, joka riivaa Eurooppaa. Se on hankalin asia, kun teknologinen kehitys on hidastunut.
Helpointa hänestä valtion talouden tasapaino!

Kun taas tasavallan hallituksen agendalla ovat vain valtion talous ja palkkakilpailukyky, niin ei hyvältä näytä.

9.12.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa