Turun säästöpotentiaali

TurunsC3A4C3A4stC3B6tKL20140117
  • Palvelutuotannon uudelleenorganisoinnilla on mahdollista saavuttaa jopa yli 35 miljoonan euron vuosittaiset säästöt. Keskeisimmiksi uudistuskohteiksi Turussa nousivat etäasiointi, asiakaspalvelu sekä tilatehokkuus.
    Raportti valmistui loppuvuodesta 2013.
    Selvitystyön tuloksena löydettiin kaksitoista pääosin etäasiointiin, sähköisiin palveluihin, mobiilipäätelaitteisiin ja järjestelmiin sekä asiointirutiineihin liittyvää kehityskohdetta. Merkittävimmillä osa-alueilla tehostamispotentiaali on yli 5 miljoonan euron suuruusluokkaa.
    Yhteenlaskettu vaikutus nousee vuositasolla yli 35 miljoonaan euroon.
    ”Jo nyt monet kokoukset Turun kaupungissa pidetään virtuaalisina ja etäyhteyksien avulla, mutta  Elisan kartoitus on ensimmäinen koko kaupungin kattava kuvaus siitä,  kuinka paljon enemmän voisimme hyödyntää sähköisiä ja itseohjautuvia palveluja – ja säästää näin kaupungin kuluja”, sanoo Turun kaupungin hallintoryhmän johtaja Tuomas Heikkinen.

    KL 17.1.2014

Säästöpotentiaali on, sitä emme epäile. Ihan sattumalta potentiaali on samaa luokka valtionosuuksien ehdotetun leikkauksen kanssa. 
Meidän rouva on laihduttanut elinikänään satoja kiloja”, on vanha vitsi. Mutta siitä on tavallaan kysymys tässäkin. Potentiaali on, eikä halaustakaan ole puutetta kunnissakaan. Mutta sitten se käytäntö. Aikaansaaminen vaatii toimenpiteitä ja niissä pysymistä. Se vaatii kovaa kanttia. Muutosvastarinta on yleinen kunnallinen lintu toisen vanhan vitsin mukaan.
Hyvät ideatkaan varsinkin operaattorin keksimät eivät ole ilmaisia.

Varsinainen johtopäätökseni on kuitenkin, että ei tämä tarvitse kuntaliitosta. Kuten ei sekään, että Turku voi realisoida omaisuuttaan, jos hyväksyy valtionvarainministeriön ajatukset.

Tämän jutun innoittamana Havukujan ajattelija kirjoitti Ison kaupungin johto jutun kirjoituksia sivuille.

17.1.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa