Tuomiojan Erkki minkä ajan merkki?

Vappu2015koulunpiha

Erkki Tuomioja on hyvä puhuja. Hän puhuu aina omiansa; ei
muiden kirjoittamia juttuja. Sujuvuudesta huolimatta paperin makua ei puheessa
ole.
Forssan ohjelmasta hän totesi, että sen tavoitteet ovat säilyttämisen arvoiset –
siis uutta ohjelmaa ei tarvita. Mutta 1903 ajan retoriikasta ei ole apua.
Kansainvälisyys on sen kantavia osia ja siksi EU on sosialidemokratian mukainen
rauhan projekti ja Nobel-palkinto oli paikallaan.
Hallitukseen meno oli selkeästi Ekin tavoitteena eikä hän uskonut opposition
kannatusta kasvattavaan vaikutukseen. Sen sijaan hänen mielestään on tehtävä – ei
vaan arvio vaalikampanjan heikkouksista- , vaan sosialidemokratian suunnasta
pitkäjänteinen arvio. Se voi mahdollistaa 20 vuotta jatkuneen laskun uuteen
pitkään nousuun.
Kun kovaääniset toimivat melkein koko ajan ja kun Eki puhutteli yleisöä arvoisiksi
tovereiksi, niin auringon lämmittämällä pihalla väki jaksoi kuunnella.

1.5.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa