Tungosta tuhkamarkkinoilla

Tuhkamarkkinoiden2016Mannerheiminkatu20160306

Naantalin aikoinaan Raino Puottulan aloitteesta uudelleen
käynnistyneet tuhkamarkkinat vetivät
väkeä niin vanhalle kuin uudellekin torille. 
Myyntikojuja oli ennätysmäärä ja väkeä tungokseenasti.
Hieno juttu ja kevään tulon varma merkki. Kiitollisesti pyydämme onnitella
järjestäjiä!

Politiikkakin oli paikalla. Sijoittelussa olimme saaneet
äärimmäisenä vasemmalla olevan paikan ja vihreät olivat taas oikeiston laidalla
PS:n vieressä. Kokoomus keskellä oli
vähän orpona pikkuruisen KD:n vieressä kun Keskusta Sipilän loistoon tyytyen
oli tällä kerralla tehnyt tilaa.

Ehdoton päivän suosikki Vasemmiston makkara, niitä meni 300
eivätkä edes kaikki saaneet.
SDP-teltan oli paikalle hoitanut Aallon
Hanski
. Ilmapallot ja karkit kävivät kaupaksi ja toriparlamenttivisaan
kerättiin vastauksia.

Tällä kerralla kysyttiin, mikä olikaan torin paikalla olleen puiston nimi ja
missä sijaitsi aikoinaan tämän torin
laidalla ollut Naantalin yhteiskoulu. Koulun ensimmäinen sijaintipaikka oli
Humpin talossa. Sen monet viime vuoden visassa tiesivätkin.

Puisto kutsuttiin Osvan
puistoksi siksi että nykyisen kaupungintalon paikalla oli kivitalo, jossa
toimivat LSO:n (osuusteurastamon) ja Valion
myymälät. Viinakuppakin siellä oli ja myöhemmin mm:ssa Soro.

Yhteiskoulu toimi kansalaissodan aikoihin torin pohjoispuolella nykyisen LKV
Tuomisen ja kiinalisen ravintolan paikoilla olleessa kaksikerroksisessa
puutalossa. Siitä koulu siirtyi Ringbomin huvilaan nykyiseen Muumitoimistoon.

Kysymysten ideana on levittää historiatietoa ja loppu on
leikkiä. Arvonta suoritetaan huomenna, kun kh:n kokouksessa on enemmän väkeä
paikalla.

Ps. Näin tapahtui: Lounaat osuivat Tuija Kianstenille ja  Kalevi Metsämäelle, joka vastasi myös  oikein. Jyrki Karus vastasi myös oikein.  Jykä saa valita lounaan tai NYK:n historiakirjan.

6.3.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa