Tukipalvelut tehostuvat , koulutuspalvelut keskittyvät

Naantalissa liikutellaan kokonaisuuksia.

Kaupunginjohtaja
on päätynyt esittämään, että ruokahuolto, siivous ja kiinteistöjen huolto  hoidetaan pääosin nykyisillä tavoilla, mutta voimakkaasti kustannuksia karsien.
Rannikkoseudussa Joni Koski teki
asiat hyvän referaatin.

Ehdotus on suorastaan erinomainen.
Palvelutaso säilyy, henkilökunta on innolla mukana ja kymmenesosa kuluista säästetään. Tällainen esitys tulee varmasti
saamaan laajan kannatuksen.
Kaupunginjohtaja esityksen tekijänä on varmaan
tietoinen siitä, että tässä jutussa vastuu ei siirry kuulijalle eikä
päätöksentekijälle vaan se on kaupunginjohtajalla hänen organisaationsa alimmilla
johtajilla.
Veikkaan, että, jos sote tulee – kuten arvaan kaupunginjohtajan ja kumppaneiden
uskovan, niin siitä saadaan syy siihen, että ihan kaikki ei mennyt nyt sävelletyn tanssin
tahtiin.

Opetuspuolenverkkoselvitykset ovat seminaarin aiheen
tulevalla viikolla
.

Suurta ja uutta on tiedossa ja vanhaa puretaan ja miljoonat
säästyvät. Suuri on kaunista ja keskittynyt tehokasta. Asioihin joutuvat luottamushenkilöt
perehtymään ja miettimään vähän oikeudenmukaisuuttakin.

Vanhurskaalta tuntuu kantaa toisten taakkaa. Naantaliin
liittyneiden saaristokuntien kustannuksia on vyörytetty manner-naantalilaiset niskoilla
samaan aikaan kun kauempana asuvat ovat saaneet nauttia alentuneista veroista. Nyt
lähipalveluja esitetään huononnettavaksi systemaattisesti juuri Naantalin mannerpuolella. Se
ei tunnu reilulta.

19.8.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Blogi

Seuraa somessa