Tuhkamarkkinat sunnuntaina 1.3.2015 klo 11-16 Vanhalla torilla

SDPeduskuntavaaliehdokkaat20150228

Tuhkamarkkinat eivät ole politiikan tori, jossa
pukeuduttaisiin säkkiin ja ripoteltaisiin tuhkaa. Mutta politiikkaa näiden
puitteissa on aina ollut

Tuhkamarkkinat pidettiin
ensimmäisen kerran
tuhkakeskiviikkona
23. helmikuuta 1452, mistä
markkinoiden nimikin juontaa juurensa.[4] Silloin markkinat saattoivat kestää
viikonkin ja tapahtumaan kuului kirkollinen kulkue, kaupankäyntiä ja hallinnon
tiedotuksia. Alun perin markkinakenttänä toimi merenjää, mutta epävakaiden
jääolosuhteiden takia ne siirrettiin nykyiselle paikalleen Mannerheiminkadun
ympäristöön.[5]

Turku
painosti Naantalia, koska se halusi suositut markkinat itselleen. Tämän seurauksena
Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa kielsi markkinat ensimmäisen kerran
vuonna 1531. Naantali sai kuitenkin markkinat takaisin, mutta Turku jatkoi
painostustaan, kunnes vuonna 1748 se sai ne ja Naantali joutui ottamaan
Tuhkamarkkinoiden tilalle Matinpäivänmarkkinat. Turun halukkuus
tuhkamarkkinoita kohtaan johtui myös sen pyrkimyksistä liittää Naantali
itseensä.[6] Myöhemmin Naantali sai takaisin
oikeudet Tuhkamarkkinoihin, mutta kiinnostus alkoi hiipua ja järjestyshäiriötä
varten jouduttiin kutsumaan kasakoitakin Turusta, joten maistraatti kielsi
markkinat vuonna 1881[7], kunnes vuonna 1995 perinne taas
jatkui.[5]

Tuhkamarkkinoilla vierailevat useat SDP:n ehdokkaat. vakiovieraamme ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Ilkka Kantolan johdolla.  Heille kaikille 
on esitetty vastattavaksi seuraavat kysymykset:

Oletko tyytyväinen sote-lakien valmisteluun?
Toimiko perustuslakivaliokunta oikein antaessaan lausuntonsa?
Tarvitaanko kuntarakenteen kehittämisessä pakkoliitoksia?
Onko Turkuun liitettävä muita kuntia?
Onko Naantalin ja Maskun liitosesitys perusteltu?
Pitäisikö lukioverkostoa supistaa?
Pitäisikö Naantalin ja Turun satamayhtiöt fuusioida?
Pitääkö valtion ohjauksen puuttua Nesteen Naantalin jalostamon henkilökunnan
supistuksiin?
Pitäisikö Naantalin saada saaristokuntastatus?

Vastaukset saa nähdä huomenna markkinoilla ja näillä
sivuilla

Lukijoilta kysytään:
Kuinka monta ehdokasta SDP:llä on? Tunnistatteko heidät kuvasta vasemmalta ylhäältä lukien oikealle alas ?
Oikein vastannut saa huoamattavan palkinnon.

28.2.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa