Tilauksia telakalle ja skotit eivät eroa liitosta

Hiljaisempi enemmistö voitti, sanoivat tyytyväiset
työväenpuolueen edustajat. Helpotuksesta huokaistiin EU maissa, mutta
itsenäisyyttä haikailevat alueet pettyivät. Cameron murheet eivät poistuneet, vaan
siirtyivät. Tällaisia kommentteja sateli aamulla.
Tämä on taas kerran muistutus keskinäisriippuvuudestamme ja henkilökohtaisesti
siitä, että täysin  mahdottomalta tuntuva
skottiedustajien Euroopan parlamentin käytävillä esitykset
liittyä Pohjoismaiden Neuvostoon eivät olleetkaan niin kaukana realismista,
kuin itse silloin kuvittelin.
Kirjoituksia palstalla on Antton Rönnholm tätä ja tästä johdettavissa olevaa
velkakysymystä kirjoituksessaan.

Telakka elää

  • Saksan kilpailuviranomainen on hyväksynyt Suomen valtion ja saksalaisen laivanrakennusyhtiö Meyer Werftin Turun telakan oston STX Europe:lta. Myös uusien tilausten rahoitus on varmistunut, joten yrityskauppa on kokonaisuudessaan saatu maaliin.

    Kahden uuden TUI-luokan risteilyaluksen rakentaminen Tui Cruises -varustamolle aloitetaan piakkoin Turun telakalla. Uusien tilausten arvo kohoaa lähes miljardiin euroon, mikä merkitsee työllisyysvaikutukseltaan suoraan noin 10 000 henkilötyövuotta. Alukset toimitetaan kevätkaudella vuosina 2016 ja 2017.

    – Tämä on tärkeä virstanpylväs suomalaisen teollisen toiminnan historiassa. Meyer Werft on alalla arvostettu ja laivanrakennuksessa pitkät perinteet omaava teollinen partneri. Tältä pohjalta niin telakalla kuin sen alihankkijaverkostolla on mahdollisuus suunnata katseensa tulevaisuuteen, iloitsee elinkeinoministeri Jan Vapaavuori Turussa 19.9.2014. Valtioneuvoston tiedote.

Jan Vapaavuori  oli oikeassa painottaessaan asian merkitystä Turun telakan, Turun ja Suomen puolesta. Tärkeintä tässä oli, että hän pystyi hyväksymään valtion mukaantulon ja toimien viisaasti ja luottamusta herättävästi Saksassa. Sittenkin meillä on mahdollisuuksia, kun vaan oikein yritetään.

19.9.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa