Syyria: syy ja seuraus

Ranskan oppositio eli oikeisto väittää , että Ranskan
esiintyminen USA:n rinnalla eristää Ranskan muusta maailmasta. Aikoihin on taas
kerran eletty. Ranska on joutumassa USA:n panttivangiksi, väitetään,
oppositiosta kun sosialisti presidentti Francois Hollande on ollut suopea rangaistushyökkäykselle.
Irakin sodan 2003 aikana Ranska oli koalition ulkopuolella. Tällaista maailma on
eli onko taas sosialidemokraatti käymässä toisen maan kimppuun? Yrittäisikö USA
uudelleen Irakin temppua eli väärin perustein ja vailla pitäviä todisteita lähdettäisiin
sotatoimiin. Sitä on vaikea uskoa.
Mutta sitten on se arvovalta. Se edellyttää, että toimitaan eikä vain puhuta.
Samaan aikaan kuuluu sellaisiakin kysymyksiä, että onko maailma menettämässä
poliisin ja tarkoitetaan, että USA ottaisiko ulkopuolisen asenteen maailman
kriiseihin.

Pohjoismaiset johtajat, ml. Sauli
Niinistö
, pitävät oikeana, että osoitetusta myrkkykaasujen käytöstä rangaistaan.

Vladimir Putin
sanoo, että toimenpiteisiin
on ryhdyttävä, jos on pitäviä todisteita ja YK antaa luvan. Ikään kuin emme
tietäisi, että turvaneuvoston kanta on hänen peukalonsa alla.
Syyrialaiset ainakin monet liberaalit ja kristityt pelkäävät, että nykyisen presidentti Assadin
hallinnon syrjäyttäminen tuo vielä tukalammat olot, sillä pelkona ääriainesten
terrorisoiva valta.
Ja sitten tietenkin odotetaan sitä seuraavaa askelta: Iran?

Barak Obama on kankkumaisessa tilanteessa. Ei ole pienintäkään
epäilystä, etteikö hän tiedä, että täysimittaisiin sotatoimiin ei kannata
lähteä eikä ole vähäisintäkään epäilystä siitä, etteikö hän toisaalta pidä
tiukasti kiinni USA:n asemasta. Hänen korvansa on edeltäjäänsä  herkempi
muillekin näkemyksille, mutta ei hän riskeeraa USA:n etuja, joista tärkein on
olla N:o 1.
Talouden nousu ja kotimaisten asioiden paremmalla tolalla olo lisää
voiman tunnetta. Mutta lisäsikö se ja erityisesti se, että energia ei ole enää USA:n Akilleen
kantapää, mahdollisuuksia olla todella
suuri johtaja ja tehdä jotain sellaista, mitä ei odoteta. Siihen on sittenkin
vaikea uskoa.

Ps. Kiina varoitti torstaina, että sotilaallisen väliintulon Syyriassa voi vahingoittaa maailmantaloutta työntämällä öljynhintojen nousuun. Tämä tukee Vladimir Putin yrityksiä ylipuhua   Yhdysvaltain presidentti Barack Obama luopumaan ilmaiskuista.

5.9.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa