Suomiko sairas mies?

EurropansairasmiesFT20141202

Euroopan sairasmies vuonna 2015 on Suomi. Näin kirjoitta
Tony Baber FT:ssä 2.12.2014 viitaten tilastotietoihin. Suomen talous ei ole kasvanut kolmena
perättäisenä vuotena ja 2015 vuoden kasvu on ”lumihiutaleen ohut” euroalueen
alhaisimpia. Saksaakin tiukemempana esiintyneen Suomen talous on ylivelkaantumassa. Kauhujen kauhu!

Kirjoittaja ymmärtää Nokian ja metsäteollisuuden ongelmat
sekä Venäjän pakotteet, kutta muistuttaa tietenkin korkeasta julkisen sektorin tasosta.
Pienenä lohtuna nähdään, että Perusuomalisten kannatus on painunut, mutta
vaarana tietenkin Kokoomuksen alamäki.

Toisin kuin Kreikassa, Espanjassa ja
jopa Ranskaan Suomen valtavirran poliitikot
näyttävät työntävän takaisin populistisen populistinen vuorovesi. Tämä ei ole
vähäinen saavutus. Se antaa toivoa että huhtikuuta 2015 vaalien jälkeen Suomi voi
jatkaa pohjan rakentamista uuden ”kultainen aikakauden” varmistamiseksi
pitämällä kiinni Suomen hyvin ansaitusta maineesta luovana ja kylmäpäisen suorituskykyisenä
maana.

Ylpeyskö käy lankeemuksen edellä: Voiko Suomi joutua 1990-luvun lamaan,kysyttiin Jyrki Kataiselta. Kasvukomisaari vastasi, että ”ei, kun Neuvostoliitto ei hajota toista kertaa hajota”. Pitäisi olla vähän nöyrempi, pitäisi olla ahkerampi ja pitäisi ymmärtää kysyä viisaammilta.
Nyt on tuettava linjanmuutosta Euroopassa. Nyt on – tottakai- tehtävä yhteisymmärryksessä asioita Suomeessa, jopa Anders Borg tätä esitti.
Ei kannata uskoa yksipuolisiin asioihin kuten veronlaennuksiin ja palkkojen laskemiseen.

2.12.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa