Kunta- ja sote-uudistus ratkaistaan perustuslakivaliokunnassa

  • Sote-alueella hallinnollisena tulee ensisijassa olemaan ns.
    vastuukuntamalli, mikäli se kyetään
    muotoilemaan niin, että järjestelmä on perustuslain mukainen
    (lihavointi
    MR). Juuri nyt on paljon kysymyksiä ilmassa, epäilyksiä ja vastaväitteitä
    muiltakin kuin oppositiosta. Minusta nyt on syytä asiallisesti katsoa, miten
    uusi malli on yksityiskohdissaan rakennettavissa. Paljon työtä on vielä
    jäljellä ennen kuin lakiesitys on valmiina.
  •  Arvelen, että Orpon / Backmanin työryhmä sai aikaan,
    mitä siltä odotettiin. Sote-linjauksista syntyi hallituspuolueiden kesken
    yhteisymmärrys. Yleiset linjaukset auttavat eduskuntaa ja kuntapäättäjiä nyt
    tältä pohjalta pohtimaan edessä olevaa kuntarakennelakia ja sen täytäntöönpanoa
    selvitysvelvollisuuksineen. Tuore kuntarakennelakiesitys sisältää omien
    havaintojeni mukaan yksityiskohtia, joihin on pakko kysyä selvennystä myös perustuslakivaliokunnassa, jossa istun.(lihavointi
    MR)Ilkka Kantolan viikkoviesti

Ilkalla on jatkossa ratkaiseva paikka vaikuttaa.

Ryhmäkurihan ei koske perustuslakivaliokuntaa ja pyydänkin, että samalla, kun perustushailiset kysymykset juurta jaksaen
selvitetään, otettaisiin käsittelyyn myös kunnallisen verotusoikeuden epäkohta
eli pääomaveroa maksavien verovapaus kunnallisverosta.
Sain soiton eläkkeellä olevalta pankinjohtajalta, joka ihmetteli, että voidaanko Suomessa kieltää kunnilta terveydenhuollon järjestämine samalla kun yksityisten oikeuksia laajennetaan. Tässäkin on jonkinlainen yhdenvartaisuuskysymys, jonka luulisi olevan merkittävän perustuslaillisuuden kannalta

Valtion talouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti
ravistelee Suomen Kuvcalehdessä 19/2013 sote-uudistusta ja antaa taustainfoa
asiaan niin lukujen kuin asioiden osalta:

  • Kuntatalouden osuus
    kestävyysvajeesta on kolme prosenttia. Koko vaje on 4,2 prosenttia. Puhumme
    kuntataloudessa noin kuudesta miljardista. (Se on 1100 euroa asukasta kohden.)
    Hän ihmettelee, että uudistusta on valmistelu ikään kuin EU:n potilasdirektiiviä
    ei olisikaan. Potilasdirektiivi antaa potilaalle oikeuden valita, missä häntä
    hoidetaan. Se tulee vaikeuttamaan kuntien järjestäjävastuun säilyttämistä. Hän
    ehdottaa terveydenhuollon siirtämistä pois kunnilta Ervoille siis viidellä alueelle tai sitten
    maakuntamallin käyttöönottoa Ruotsin maakuntahallinnon mukaisesti. Valeilla
    valittu valtuusto ja verotusoikeus kuuluisivat kuvaan. Hän valittelee, että
    tämä on leimattu Kepun malliksi.

TS:n mukaan 20 kuntaa tulis Turun isännöimään sote-alueeseen vapaaehtoisella pakolla. Maakuntamalli on johdonmukaisempi. Mutta kyllä valtion hoitama Erva ja niiden johdolla toimivat sairaanhoitopiirit ja kunnalliset terveyskeskukset olisi vielä parempi.

Lopuksi vakava kevennys

  • Monopoli on Ajatushautomo Liberan tutkimusjohtajan
    Elina Lepomäen mukaan aina yksilön
    kannalta huonompi vaihtoehto kuin kilpailu. Vapaus tuo myös vastuuta. Jokainen
    saa hänestä tehdä omat ratkaisunsa, mutta ei muiden kustannuksella.
    Ruotsissa on edetty Lepomäen mukaan fiksumpaan suuntaan.
    ”Meillä on kokoomusvetoinen hallitus, mutta vasemmistolaisempaa
    politiikkaa saa hakea,” Lepomäki sanoo julkisten menojen jatkuvasta
    kasvusta

12.5.2013

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa