Sote-esitys on joulupukin ja jouluhimmelin sekoitus

SoteJouluhimmeliMerikanto20161221

Joulun alla – politiikassa läpi vuoden –  uskomme
joulupukkiin ja jos pukki ei onistuisikaan mahdottomassa tehtävässään,  niin sitten valtio hoitaa hänen
hommansa, kuten entinen tarhan lapsi asian päätteli. 

Tätä kokonaisuutta sumentaa monet selittäjät ja selittäjien intressit. Nytkin hallituksen ja yksityisten yritysten edustajat puhuvat aamutelkkarissa kauniisti tasa-arvosista mahdollisuuksista.
Täytyyhän siihen kolmeen miljardiin uskoa”, selittää Ultsi Rajamäki tulevien säästöjen mahdollisuukista epäuskottavasti. Kaalimaan pukki. 

Ahkerana asian seuraajana olen päätynyt näkemykseen, että kokonaisuuden objektiivisin selvittäjä löytyy viime päivinä parjatusta Yle:stä. Onneksemme nykyoloissa hallituksen kantti ei riitä Tiina Merikannon pois potkimiseen. Hän tiivistää nopeasti kirjottamansa kolumnin:

Aina on aikaa tehdä uudestaan, muttei koskaan kunnolla

Sote-uudistusta ja aivan erityisesti valinnanvapausuudistusta on tehty lyhyellä valmistelulla ja kiireisellä aikataululla. Vielä ollaan kovin kaukana elävien ihmisten hoidosta ja palveluista.
Miten valinnanvapaus käytännössä toimii? Miten sosiaali- ja terveyspalveluja elävässä elämässä ohjataan ja johdetaan? Satoihin ja satoihin konkreettisiin asioihin ei ole vielä vastauksia.
Työtä on tavattomasti jäljellä. Olisiko pitänyt päästä vähän pidemmälle?

Pääministerin uudenvuoden lupaus, että kaikki yksitysikohdat ovat kuntavaaleihin mennessä kaikkien tiedossa! 
Lyhyesti vaan kysyn, että mitä valinvapautta se on, ettei kunnat voi toimia tuottajina?

22.12.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa