Sosiaalista energiaa

OrpoJapijaLehtinen20140414

Naantaliin massiivinen monipolttoainevoimalaitospäätös

  • Naantaliin rakennetaan 260 miljoonaa
    euroa maksava monipolttoainevoimalaitos. Turun Seudun Energiantuotanto Oy
    päätti asiasta lopullisesti yhtiökokouksessa maanantaina.
    Uuden voimalan rakentaminen alkaa Naantalissa vuoden kuluttua. Laitos otetaan
    käyttöön vuonna 2017.
    Rakennustyömaalla tulee parhaimmillaan työskentelemään noin 500 henkeä.
    Laitoksen valmistuttua kotimaisen biopolttoaineen kotimainen hankinta luo noin
    200 pysyvää työpaikkaa.
    Yhtiön tavoitteena on selvittää, voidaanko biopolttoaineen osuus nostaa jopa
    100 prosenttiin. Osa biopolttoaineesta joudutaan tuomaan ulkomailta.

  • Turun Seudun Energiatuotannon suurin omistaja on Fortum. Turku Energialla
    sekä Naantalin, Raision ja Kaarinan kaupungilla on kuitenkin yhteensä enemmistö
    yhtiöstä. Yle 14.42014
    Yle 14.4.2014

Hieno päätös ja Tj Tapani Bastmanin Ylelle tänään iltapäivällä antama
haastattelu oli nappisuoritus.

Naantali sai mainetta siinnä sivussa, mutta
investointipäätös näinä aikoina työpaikkoineen oli merkittävä eikä ajoituskaan
ollut huono, sillä juuri tänään tapetilla on ollut ilmastomuutoksen torjunnan
tarve.

Energinen sosiaalineuvos

Juhlapäivän kunniaksi energinen sosiaalineuvos Jarmo Rosenlöf sai
Tasavallan presidentin avoimen kirjeen Turun kaupunginjohtajalta Aleksi Randellilta valtuuston puheenjohtaja Seppo Lehtisen järjestämässä juhlahetkessä Turun valtuustosalissa

Luovutuspuheen piti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo.
Hänen puheensa
oli hieno; Se sisälsi kaiken oleellisen; Japi neuvottelee, sopii ja
säilyttää luottamuksen. Oli Japin toimintalinjan kuvauksena selkeä. Turkulaisten
palveleminen on Japin juttu ollut vuosikymmeniä ja on edelleen. Näkyvyyteen Japi
ei ole pyrkinyt vaan vaikuttavuuteen. Siksi sosiaali ja terveystoimi ovat
olleet hänen aluettaan.

Sattuipa hienosti, että TSE:n voimalapäätös tehtiin hieman
ennen neuvoskirjeen ojentamista. Voimalaitoshankkeen
toteuttaminen ei olisi ilman Japin myötävaikutusta syntynyt.
Turku Energian hallituksen
puheenjohtajuus on muodollisesti tärkeä päätöksen kannalta, mutta sitäkin
merkittävämpää on hankkeen saama yleinen tuki poliittisella kentällä.Se on vaikuttavuutta.

Onnittelemme Naantalinkin suunnalta
kiitollisina!

14.4.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa