Soinin syöksykierre, Stubbin kompurointia ja seuraavaksi Sipilän selänkääntö.

PuoluekannatusYle20151203

Perussuomalaisten kannattajat sijoittuvat vielä vuoden 2011 vaalitutkimuksessa aivan keskelle vasemmisto-oikeisto -akselia, mutta viime kevään eduskuntavaaleissa puolueen kannattajien oma arvio sijoittumisestaan liikkui pykälän oikealle.
Tutkimuksen perusteella vain joka neljäs äänestäjä pitää itseään nykyään vasemmistolaisena. Vasemmistoliitto on ainoa eduskuntapuolue, jonka kannattajat sijoittavat itsensä selkeästi vasemmistoon. SDP:n ja vihreiden äänestäjät ovat hieman vasemmalle kallellaan.

Arviot ovat edellisten eduskuntavaalien tutkimusaineistoon perustuvia. Kysymys oli siis vastaajien omasta näkemyksestä. Luokka-asema on sitten toinen asia.

Oikeistolaisuuden sisältö alkaa varmaankin valjeta ja niinpä Timo Soinin on vaikea oikaista syöksykierrettä. Alex Stubbin törttöilyt – joka ei vielä koko painollaan näkynyt marraskuun mittauksessa – sataa sekin Soinin kannalta katsottuna vihon viimeiseen laariin, vihreille. Ja mikä pahinta; hän pilkkanaan pitämänsä vassarit huohottavat niskaan.

Juha Sipilä odottaa armorikasta joulujuhlaa, sillä vain se voi Keskustan tulevan käänteen siirtää tai jopa pehmentää.Edellisen jutun kuva kertoo, että Sipilän toiminta tuntuu   kansalaisten silmissä selänkäännöltä tai kykenemättömyydeltä.

SDP:n tekijän jo ennen tullut mainituksi – Se on SSS ensisijassa ja toiseksi -kuten ennen tätä galluptietoa olleessa jutussa nimesin – Lauri Lyly.

3.12.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa