Sähköverkot vertailussa

SC3A4hkC3B6verkkohintoja2016

Nämä asiat ovat nyt pinnalla. Hyvä asia, että Hesari ja Yle ovat availleet näitä. On myös kuultu perusteluja hintaeroille.
Naantalin ja Turun hintaero on sikäli realistinen, että Turun hinnat olisivat Naantalin hintoja, jos Naantali olisi Turun osa eli kuvasta näkee kukin, paljonko omia rahoja säätyisi, jos Turku jakelisi Naantaliin.
Aiheesta on kirjoitettu monenlaista. Hesarissa Paavo Rautio kolumnoi: Oikein myyty, väärrin rahastettu:

Ja eivätkös ne olleet sähkökatkoista kärsivät kuluttajat ja nyt muistikatkoista kärsivät poliitikot, jotka vaativat investointeja sähköverkon vahvistamiseen? Politiikka pontevoitui myrskyjen jälkeen vaatimaan ja poliittisen myrskyn jälkeen tuomitsemaan vaatimuksen seuraukset.

Toistensa päälle tuhkaa ripottelevat päättäjät muistuttavat, että verkkojen omistus olisi pitänyt pitää kotimaassa.

Päättäjät toimivat päättömästä tai jostakin muusta syystä, kuten Naantalissa. Yksinkertaistaen voi esimerkinä kertoa, että Naantalissa peritään 700 000 euroa sähkönsiirrossa enemmän naantalialisilta, jotta voidaan maksaa kaupungille osinkoa 300 000 euroa.
No tietenkin se muu syy voi olla siinä, että sähköverkkomaksu maksavat vain kantanaantalilaiset ja osinkot hyödyttävät kaikkia niitäkin vajaata 5 000 myöhemmin Naantaliin liittynyttä.

9.2.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa