Selkään tuli,  Kantola kesti, Junnila jytkytti

Puolueidenkannatusekv20150420

Oppositio
voitti Keskusta eniten, mutta ei niin paljon kuin gallupit ja ihan itsekin
arvelin. Perussuomalaiset näyttivät taas
venymiskykynsä.

Tulos on selkäsauna hallitukselle ja sen toiminnalle, ihan syystä. Kokoomus kovalla vaalipanostuksella petraa tilannettaan. Meille
SDP:lle tuli onneton tulos maassa, Varsianis-Suomessa
ja Naantalissa.
Vain pieni lohdutus oli se, että Ilkka
Kantola
, jota NTY on tukenut, säilytti pakkansa nyt kolmannessa vaikeassa
vaalissa, vaikka kova prässi häneen kohdistui uusien kovaa panostusta trehneiden  edustajien toimesta.

Tässä vaalissa Vilhelm Junnila, ps
teki varsinaisen Jytkyn ja se oli ihan vähästä kiinni; hänen huipputilaisuus myöhästyi
muutaman päivän. Onnittelemme Vilhelmiä ja myöskin muita naantalilaisia
ehdokkaita, jotka tekivät demokratian varsinaisen ritarin työn.

Toivotaan, että valtakunnan asiat saadaan nopeasti Sipilän johdolla hanskaan.
Demareilta ei taida tässä asiassa ole kovin merkittävää roolia. Ei tietenkään
kannata nakella niskoja, vaikka kohtalomme taidettiin vaalissa sinetöidä.

19.4.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa