Sekavaa sähellys:Hämäystä vai kyvyttömyyttä?

MihinkatosivatpuheettyC3B6paikoista20160902

Ensinnäkin Kiky-laskelmien sekamelska. No profiiliaan pääsi
opettajien johtaja nostamaan ja asia hoidetaan sitten jos aihetta on oli pikaneuvottelun lopputulos.

Kokoomuksen piikkiin tullut kotitalousvähennyksen prosenttiosuuden nosto on kiva,
mutta sekin selvästi eniten paremmin toimeen tulevia suosiva sen sijaan päivähoidon
kustannusten alentaminen on yleistä ja oikeaan osoitteeseen mennyttä, sen sijaan
perusuomalisten Lex Taipaleella elämöinti ja veneverolla kustannusten rahoitus
oli halpamaista. Keskustan tietenkin
veti maamiehen kotilaariin taas kummallisia erikoisuuksia metsälahjojen
verovähennyksineen. Yhtä kaikki, kyse oli kuten monet ovat sanoneen – mulle
sulle taktiikasta
ja kokonaisuudella ei niin väliä.

Näillä mentiin taas kohti aina kauemmaksi karkaavaa horisonttia eli hallitus ohjelaman tavoitteita korkea työllisyysasteesta ja valtion velan taittumisesta.
Mutta hyvin menee ja herrat nauraa.

Kriittisimmät kommentoijat löytyvät pääkirjoitussivuilta ja Kauppalehdestä.

Tänä vuonna talouskasvu jää kotimaisen kysynnän varaan. Ensi
vuonna ansiotulojen verotus kevenee 0,6 prosenttia. Siitä on apua yksityiseen
kulutukseen ja talouskasvuun, mutta ei yli 370 000 työttömän työllistämiseen.

Ensi vuonna on määrä astua voimaan kiky-sopimuksen
aiheuttama työvoiman pieni halpeneminen. Tällä hetkellä vienti ei vedä. Jos
maailmantalouden suvantovaihe jatkuu, vienti ei vedä eikä suomalaisia
investointihyödykkeitä osteta, vaikka ne ovat joitakin prosenttia aiempaa
halvempia. KL 2.9.2016

Tämä tyytymättömyys ei kohdistu poliittiseen linjaa – kyllä se porvarillinen taatusti
on – tämä kertoo taitamattomuudesta ja kyvyttömyydestä

3.9.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa