Secular stagnatio (Maallinen pysähtyneisuus)

Euroonuhattuna20141109

Wolgang Münchau arvioi Euroalueen olevan suuremmassa
varassa kuin finanssikriisin pahimpina aikoina.  Keinot puuttuvat. Ja siitä sitten seuraa monenlaista. Yhtenä vaarana on
poliittinen ”jytky”. Siitä on merkkeijä Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja
Kreikassa. Mutta syyt näyttävät hänen mielestään olevan taloudessa. Ja kolumninsa
lopussa toteaakin:


Mitä
rakenneuudistuksista? Emme saisi yliarvioida niiden vaikutusta. Saksan
ylistetty hyvinvointiin ja työhön liittyviä uudistukset ovat olleet
kilpailuasetelaman parantamista muita euromaita vastaan . Mutta kotimainen
kysyntä ei ole kasvanut. Sovellettuna  euroalueeseen
kokonaisuutena niiden vaikutus olisi vielä pienempi, koska kaikki eivät voi
olla samanaikaisesti kilpailukykyisiä toisiaan vastaan.

Kaksi kuukautta sitten Draghin ehdotti
euroalueen toimia kolme suuntiin
samanaikaisesti – löysempää rahapolitiikkaa, julkisen sektorin investointeja ja rakenteellisia uudistuksia. Olen nimittänyt
tätä taloudessa tapahtuvaksi matto-pommitukseksi. Käytännön vastaus näyttää
enemmän talouden keveitä prikaateja..

Kerrotut pettymykset eivät kerro lopullisesti
euroalueen epäonnistuneen. Mutta ne kerotavat, että maallinen pysähtyneisyys
on hyvin todennäköistä. Minulle tämä on todellinen epäonnistumisen mittari

Tästähän on kysymys ollut ja tässä hulun  myllyssä on Suomi häärinyt arkkitehtina, opettajanakin, paavillisempana kuin paavi.  Helenä Petäjistö Suomen Kuvalehden kolumnissaan puhui ylpeydestämme; emme edes huomaa muutoksia, vaan juutuimme Holannin kanssa jurputtamaan. Jutti Urpilaisen täti tiukaa nimitys  oli kaunis kotimainen käännös.

Ajatelkaapa niitäkin tietoja, että Saksan koulut ja tiet ovat huonossa kunnossa ja vieläpä sitä, että heidän 250 hävittäjästään 150 ei ole toimintakunnossa. Kilpailukyvyn nostaminen voi onnistua pienelle kansantaloudelle, muttei suurelle. Ja jos taas kilpailukykyä ajatelleen, niin ei se pelkällä hinnalla tapahdu.

Tällä hetkelleä me jääräpäisesti (vrt piirikokous Sauvossa uutiseen), uskomme rakennemuutoksen voimaan ja siksi pitää sote-lait saada aikaan. Toisarvoista on sisältö. Olemme eksyksissä.



Määritelmä Segular stagnation (suora
käännös: maallinen pysähtyneisyys )

Maallinen pysähtyneisyys on silloin, kun
markkinapohjaisen talouden
edellytykset  oleva kasvu on  vähäistä tai sitä ei ole olenkaan.
Normaalisti, kun tulot asukasta kohden pysyvät suhteellisen korkealla tasolla, seuraa
siitä, että se aikaan saa todennäköisesti pitkän aikavälin investointeja esimerkiksi infrastruktuuriin ja koulutukseen,
jotka ovat tarpeen ylläpitää tulevan talouskasvua

Tällaisten investointien puute (ja siten myös taloudellisen kasvun puute) johtaa asukaskohtaisten tulojen vähenemisen
(ja näin ollen myös asukasta kohtaisten säästöjen laskuun). Alentunut
säästötaso johtaa alentuneeseen investointi tasoon ja talouskasvun loppumiseen – eli pysähtyneisyyteen.


Vapaassa taloudessa kuluttajien ennakoivat maallinen
pysähtyneisyyden
ja ihmiset 
siirtävät säästönsä enemmän houkuttelevimpiin kohteisiin ulkomaille. Tämä puolestaan johtaa kotimaan
valuutan devalvaatio, joka mahdollisesti lisätä vientiä, olettaen, että maalla
ole tavaroita tai palveluja, joita voidaan viedä.

10.11.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa