Sailaksen huti

SuvantoSuomenRuotsinjaDaksanveinninvertailu

HS:ssä 1.9.2015 oli Raimo Sailaksen raflaava juttu. Pari lainausta:

Emu on epäonnistunut. Euro on kyllä täyttänyt hyvän rahan ominaisuudet, mutta
euroalueen talouskehitys on ollut surkeaa.
Euroalueen bruttokansantuote oli tämän vuoden toisella neljänneksellä
pienempi kuin ennen finanssikriisiä. Työttömyys on monissa maissa järkyttävän
suurta. Eurovaltiot ovat velkaantuneet hurjaa tahtia, eikä tämä koske vain
avoimeen kriisiin ajautuneita maita.
Eurointoilijoiden kannalta on kiusallista, että euroalueen ulkopuolelle
jääneiden Britannian, Ruotsin ja Puolan taloudellinen kehitys on ollut parempaa
kuin euromaissa.

Sailas lopettaa kolumninsa:

Kansallisesta rahapolitiikasta on luovuttu. Nyt kansallisen
finanssipolitiikankin alueella itsemääräämisoikeus kapenisi olennaisesti. Jyrki
Kataisen (kok) hallitus kavensi finanssipolitiikan kansallista
itsemääräämisoikeutta vähin äänin, eikä asiasta käyty juuri julkista
keskustelua. Ajopuuna oltiin.

Kovaa puhetta vastuulisessa asemassa – ehkäpä kaikkein suurinta tosiasiallista valtaa
käyttäneeltä – entiseltä superministeriön kansliapäälliköltä, kamreerien
kamreerilta. Ontto olo, kun korkeasti arvostamani henkilö kirjoittaa
soinimaisuuksia.

Asiallista tietoa vastapainoksi

Suomen Pankin neuvonantaja Antti Suvanto oli aamutelkkarissa
analyyttinen ja asiaan paneutunut – vähän toiselta planeetalta. Lukekaa hänen
blogikirjoitus http://www.eurojatalous.fi/fi/blogit/2015-2/markan-peraan-haikailu-on-turhaa/
siitä saa hyvän kokonaiskuvan. Lainaan tähän yhden tekstikohdan ja grafiikkaa.

Ruotsin etumatka selittyy paitsi viennillä myös
yksityisellä kulutuksella (kuvio 2a). Yksityisen kulutuksen rivakkaa kasvua
Ruotsissa selittää työllisyyden ja sitä kautta palkkasumman nousu sekä
kotitalouksien nopea velkaantuminen. Suomen ahdinko on pääosin peräisin
viennistä kuvio 2b). Vientilaman takana on ennen muuta ICT-sektorin
supistuminen. Kun vientiluvuista poistetaan ICT-sektori ja paperin valmistus,
Ruotsin ja Suomen vienti on kehittynyt vuoden 2008 jälkeenkin lähes
identtisesti. Euromaa Saksan vienti on kasvanut selvästi nopeammin kuin Ruotsin
(kuvio 3). Valuuttakurssille jää siten hyvin vähän selitysvoimaa.

Antti Suvanto kertoi vielä, että Ruotsissa yksityissektori
on velkaantunut ja arveli, että siitä voi vielä seurata jotain meilläkin entisestään
tuttua! Poliittisesti totta kai se sitten kaatuu demareiden niskaan, vaikka suuri mestari oli  Reinfelt – Borgin porvarihallitus.

1.9.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa