Ruokoton Nordea

Nordea20140910
  • Nordea on Pohjoismaiden ja Itämeren alueen suurin
    finanssipalvelukonserni. Konsernilla on noin 11 miljoonaa asiakasta ja
    konttoreita noin 900 toimipaikassa. Suomessa asiakkaita on noin 2,3 miljoonaa.
  • Nordean markkinaosuus Suomessa vuonna 2012 oli luotoista 29 % ja
    talletuksista 30 %, mikä teki siitä Suomen toiseksi suurimman pankkiryhmän
    OP-Pohjolan jälkeen. Vuoden 2012 mittaan Nordea lopetti Suomesta 170 konttoria,
    ja vuoden lopussa niitä oli jäljellä 235.
  • Nordea-nimi tulee sanoista nordic ja ideas (’Pohjolan ideat’).
    Wikipedia

Oheisessa Nordean siuvita napatussa kuvassa kysytään: Miten als voivajota? Se tuli mileleen, kun kuuli uutisen, että Nordea lopettaa kassapalvelut Naantalissa.

Se on kova paikka
monelle pitkäaikaisille asiakkaille. Tämä asia oli närkästystä herättäen esillä
yhdistyksemme yleisessä kokouksessamme. Paikalla oli monia uskollisia mielensä pahoittajia.
Kun Säästöpankit ensin yhdistettiin Suomen Säästöpankiksi ja sitten pilkottiin joutuivat
vanhat Naantalin Säästöpankin ja TYP:n asiakkaat
ensin KOP:iin ja sittemmin SYP-fuusion yhteydessä Meritaan ja sen jatkeena nykyiseen Nordeaan.

Nordean tuon Pohjolan idean
tavoitteena on kasvattaa omistajiensa varallisuutta. Ja se näyttää onnistuvan
vuosi vuodelta paremmin ja paremmin.

Miksi markkinavoimat eivät toimi?
Tällä kerralla markkinavoimat eivät ole tuntemattomia, kasvottomia päinvastoin
markkinavoimia olemme me asiakkaat, joiden jaloista sitä hiekkaa on herrojen
huoneisiin kannettu. Siis toimeksi vaan ja asiakkuus siirtoon!

Pankeilla on yhteiskunnallinen asema. Yhteiskuntaa
ovat tavalliset kansaliset ja heidän tarpeet. Nordean ylenkatse on loukkaus
kansalaisia kohtaan.

Nordea olkoon varoittava esimerkki myös niille, jotka haikailevat julkisten
palvelujen yksityistämistä. Yksityisessä palvelussa vain asiakkaan rahat kiinnostavat
eivät heidän palvelemisensa.

10.9.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa