Reipasta, mutta ei niin tyylikästä

Naantalin valtuuston 11 ensimmäistä esityslistan pykälää menivät  juosten,
vain digiloikkia tekemätön yhteys tökki eivätkä pilvestä tulevat kokousasioiden
avautuminen pysynyt valtuuston vauhdissa.

Niin sitten päästiin vuoden 2016 talousarvion
käsittelyyn.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Tuuna, kok tiivisti
sen, mitä kaupunginjohtaja Jouni Mutanen, kesk oli monisanaisesti kirjoittanut talousarviokirjaan.

Menot näyttävät olevan hallinnassa, mutta tulopuoli kangertelee.

Otetaan tähän
heti ainut varsinainen vasta-argumentti, joka tuli puheenjohtajan
ryhmätoverilta Ilkka Kanervaa avustavalta ja tarkastuslautakuntaa johtavalta
Juha Haapakoskelta, joka oli eri mieltä. Hän väitti, että nyt otetaan syömävelkaa
ja että Naantalin palvelutuotanto on yksi kalleimmista maakunnassamme.
Tämän
syömävelkaväitteen taas puolestaan kiisti kaupunginjohtaja Jouni Mutanen.

Kokoomuksen ryhmänjohtaja Jan Lindström,kok hänkin muistutti kaupunginjohtajaa
Kallun Grillin (vs. kaupunginjohtaja Martti Sipposen) ajan tiukkuudesta, josta
toivoi nykyisen johtajan ottavan mallia.
Sirpa Hagsberg, sd arvioi, että olisi ollut aihetta hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi jo nyt käyttää mökkiveroa
talouden tasapainottamiseen. (Hänen puheenvuoro kokonaisuudessa on kirjoituksia palstalla)
Samuli Santalahti, kesk rohkeni etukäteen kertoa, että ei se näin voi
jatkua, tasapainotusta tullaa tarvitsemaan ihan kohta.

Valtakunnan politiikka tuli kuvaan Lindströmin
ryhmäpuheenvuoron alussa, kun voimallisin sanoin pisti Suomen vaikeudet ammattiliittojen
ymmärtämättömyyden syyksi. Vasemmalta
laidalta kuului murahduksia ja huokauksia. Yksipuolisen kovalta veto tuntuikin
ja mieleen tuli, että onkohan tämä Kokoomuksen sisäisen eripuran sanelemaa entisten kuninkaiden
temppu suunnata huomio ulkoiseen sodankäyntiin?

Lindström julisti verolinjan säilyvän ja tasapainoa haetaan
kulukurilla.Hän oli tapansa mukaisesti epärealistisempi kuin muut suurten ryhmien johtajat kokonaisuuden arvioissaan.

Ja lopuksi saimme kuulla limbomaisen kevennyksen: Ulkoistamiseen viitaten hän halusi nokittaa Vilhelm
Junnilaa
, ps ja – miksei valtuuston puheenjohtajaakin , joka Junnilan poissa ollessa
oli välittänyt hänen selvityspyyntöjä hallituksen talousarviokokouksen
ensimmäiseen lukemiseen. Tämä oli ryhmäpuheenvuorosarjan
eriskummallinen poikkeus, ehkäpä tyylisuuntauksena enemmän sieltä populistien
kalupakista haettua.

Kun Junnilan vuoro tuli hän antoikin vinkin tutkivalle journalismille,
että tarkastelkaapa vähän kaupunginhallituksen poissaoloja, niin saatte ehkä
huomata, että Lindström on ollut poissa enemmän kuin muut yhteensä.

Junnila heitti valtionosuusleikkausten taakan entisen valtionvarainministerin Antti Rinteen,sd niskoille. Se oli
epäreilua, kun kyseessä on eduskunnassa hyväksytty laki, jonka valmistelu oli
tehty jo kauan ennen Rinteen aikaa. Mitenköhän Naantalin olisi käynyt
perussuomalaistan esityksessä, jos sellaista ylipäätänsä tehtiin asian
yhteydessä. Sitä tietoa jäämme Junnilalta  odottamaan!

Mutta Naantalin valtuuston poliittistaktisin liike oli
kristillisten Tommy Björkskogin ehdotus, ettei Naantalin maksamaa kotihoidon
tukea pienennetä nykyisestä. Hän sai Keskustan Sini Paasikiven, kesk kannattamaan esitystä ja vihreätkin sen puolesta
äänestivät. Äänin 39-4 valtuusto pysyi Kh:n kannalla. Mutta jälkiä jättämättä tämä ei mene.
Heini Jalkanen, kesk puolusti hallituslinjaa ja kehui koko esitystä omaksi
aloitteekseen. Muodollisesti näin voi väittää, mutta käytännössä tämä on ollut
Kokoomuksen erityisesti Jan Lindströmin pitkään ajama esitys.
Mutta nyt menot ovat kasvaneet, kun sitä ruvennut
käyttämään myös lisääntyvien työttömien perheiden  joukko. No sehän ei tainnut
olla tämän avustuksen porvarillisten mestarien tarkoitus avustaa köyhiä, vaan sen piti mennä vain parempiin
suihin.

Terhi Kärkkäinen, vas oli innostunut kaupunginhallituksessa omaan talousarvion käsittelyyn. Hän jopa kehui budjettia. Siinä oli oli piristävää uutta vasemman laidan tyyliä.  

No lopuksi pitäjänäkökulmaa.
Rymättylä oli kuten kotiseutuaktivistille hyvin sopii Lauri Laineen,
sd puheen ja aloitteen kohteena. Entisen
kunnantalon päiväkodin lakkauttamista hän ei ymmärtänyt ja toivoi asian vielä
tulevan uuteen harkintaan. Aloitteessaan Laine haluasi saada yhteyslaivaliikennettä
palvelupiste Röölään.

17.11.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa