Rahaa taivaalta

Vanha vitsi oli entisen Puolan kohdalla, että heillä on kaksi vaihtoehtoa: Epärealistinen, että puolalaiset alkavat tehdä töitä, realistinen että  taivaalta sataa dollareita.

Wolfgang Münchau kirjoittaa, että
pitäisi toimia ennen deflaation alkamista.
Inflaation aikaan saaminen ei tietenkään ole perimmäinen pyrkimys. Deflaation
estäminen on se varsinainen syy ja sekin siksi, että deflaatio tekee muutoinkin
säikytelleet ihmiset entistä haluttomammaksi kuluttamaan ja investoimaan.

Saksa, Saksa, Saksa on Hesarin mukaan
EU:n päätöksentekojärjestelmä. Ja siksi pelätään, että EKP ei pääse toteuttamaan talouden
piristystä siinä määrin, kuin muut keskuspankit Fed ja BoE ovat voineet tehdä.
Niinpä Münchau on tuonut esille uusia ideoita, joista setelerahoitus
helikopterimenetelmällä on mielenkiintoinen. Pienin esitetty summa, joka
annettaisiin jokaiselle euroalaueen kansalaiselle 500 € tai jopa 10.000 €. Tuo jälkimmäinen summa vastaa
brittien keskuspankin rahanlevitystä.
EKP:stä taitaisi kerta heitolla tulla aika suosittu ja varmaan vipinää
syntyisi. Mutta Bundespankki ja Saksan perustuslakituomioistuin saisivat sätkyn, tosin
ne eivät voisi väittää, että keskuspankki rahoittaisi valtioita.

Wolfgang Münchau tietää vaikeudut ja hän
lopettaa kolumninsa.

Euroalueen paras toivo on edelleen
kunnianhimoinen QE-ohjelma, öljyn hinnan positiivinen vaikutus kulutukseen ja
investointeihin sekä julkisen talouden menojen kasvu. Tämä voisi juuri ja juuri toimia.

Koska aikaisemman kokemuksen perusteella
tiedämme euroalueen politiikan koordinoinnin ja päättäjien kiireellisyyden tajun
puutteellisuuden, emme odota suurta menestystä.
Minun perusskenaario on edelleen pitkittyvä pysähtyneisyys. Olemme toistaneet jokaisen Japaniin 1990-luvun
virheen ja sen lisäksi tehneet monia omia. On traagista, että talouden
historiassa ei ole ollut apua Euroopan päättäjille. Tämä on todellinen syy
siihen, että deflaatio on palannut.

12.1.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa