PUOLUEKOKOUS ÄÄNESTYS ALKAA PERJANTAINA 7.10

sosaialidemokraattisen puolueen puoluekokous pidetään helmikuussa Lahdessa. Edustajat kokoukseen valitaan piireittäin. Varsinais-Suomessa on asetettu 99 ehdokasta, joista valitaan 42 edustamaan puoluekokoukseen. Ännioikeutettuja on n. 3000.
Aikasemmissa vaaleissa on koko piirin alueen vaalissa valinta kohdistunut paremmin tunnettuihin turkulaisiin, kuten oheinen Naantalin piirikokouksessa esitetty grafiikka kertoo.

Toivottavaa siis olisi, että kaikkialla oltaisiin hereillä ja muistettaisiin äänestää, jotta mahdollisimman kattava joukko tulis valituksi. 
Naantalin Työväenyhdistyksen toimesta on asetettu  neljä ehdokasta:
Kimmo Aho, Isabella Hautala, Sirpa Hagsberg, Mikko Rönnholm ja Martti Sipponen.

NTY on tehnyt aloitteita julkisesta velasta, kunnallisesta pääoamverosta, potkuoptioista, puolustusmateriaalimaksusta ja sotesta. Näille pyrimme hankkimaan  tukea.
Piirin ehdokkaat löytyvät oheisesta liitteestä.

 

3.10.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa