Politiikkatori toimii

PolitiikkatoriyleisC3B6C3A52016

Kyllä politiikkatori paikkansa on ansainnut. Aurinkoa ja
asiaa tai ainakin politiikka voi yhdistää lomaan ja rennompaan oloon melko
mukavasti.
Itsenäisyyden puisto on hyvä ympäristö, senhän tiedämme, mutta se, että
Antero Mertaranta on oivallinen moderaattori: Johdatteleva valvoja ja kaiken
lisäksi selkeä ja yllättävän ystävällinen vetäjä.

Paneelien osanottajamäärät ovat suuret ja se ei tietenkään
salli sen paremmin syvällisyyttä eikä juurikaan väittelyä. Mutta kyllä
näissäkin puitteissa asiaa tulee ja erojakin huomataan.

Yleispolitiikalla aloitettiin ja siinä kyseltiin onko eroja:
Ilkka Kantolan analyysi siitä, että SDP painottaa
yksilön lisäksi yhteisöä ja näkee kilpailun ohella ihmisen luovien ominaisuuksien
hyödyntämistä tärkeänä. Porvarillinen puoli on myös asenteissaan kovempi. Puhemiehen mukaanolo olisi ehkä vaatinut erityiskohtelun ihan protokollasyistä. 

Naantalilaisten valtuustoryhmien puheenjohtajien poppoo oli
niin yhteishenkistä, että Mertaranta lupasi viedä terveisiä päijät-hämäläiseen
kulttuuriin terveisiä.
Hallituspuolueiden paikalliset edustajat olivat selkeän epäuskottavia uskossaan
sote-uudistuksen parannuksista, jopa siinä määrin, että keskustelun vetäjä osoitti selkeää epäilystä
soten onnistumismahdollisuuksista.
Pakolaisjuttua  välteltiin yhteistoimin siten,
että vain ps/kd keskinäishuumori sitä sivusi. Sirpa Hagsbergin rauhallinen asiallisuus korostuu miesvaltaisessa joukossa.

Itämeri on puheiden kohde – jatkuvasti. Eeva Johanna Eloranta pääsi
pistelemään, etteikö kannattaisi satsata 150 M€ 
hankkeeseen, joka tuottaa itsensä. Annikka Saarikko – tuleva ministeri
oli jo omaksunut valtionaismaisen asenteen ja sanoi, ettei mikään muu puolue, kuin sosialidemokraatit usko
sellaisten rahoja olevan missään.
Maataloutta puolustettiin ja syyllistämistä moitittiin. Sinilevästä saamme
nauttia vielä kauan, siltä tuntuu.

Energia-asia oli melkoisen yhteisymmärrystä. Kukaan ei halua
luopua ydinvoimasta ja kaikki haluavat uutta kestävää. Tosin todettiin, että
vielä on kylmääkin joskus eikä myöskään varastointiongelmiin ole ratkaisua.
Syöttötariffit ja tuotantotuet saivat epäilystä osakseen. Ja mielenkiintoine
oli päästökaupan ulkopuolisen vähennystavoitteen keskustelu siltä osin, kun se
liittyi komission Suomen 39 prosentin ehdotukseen. Kai Turunen Savonlinnasta asti tänne tullut
PS:n talousviisas totesi, että Pariisi hyvä, mutta EU:n jako kohtelee Suomea
väärin. Puoluesihteeri Reijo Paananen muistutti, että Suomen ministerit tulevat
aikoinaan asiasta päättämään. Paanasen poliittisten asioiden osaaminen ja
sanomisen taidot ovat sitten viime tapaamisen kehittyneet.

Matkailuosiossa yrittäjät Pentti Oskari Kangas ja Tomi
Lohikoski tunsivat asiaa ja mikä ilahduttavinta he muistuttivat, ettei
tukipolitiikkaa ole viisasta. Innovaatioita ja uskallusta toivottiin ja Luonnonmaan
kanava sai ymmärrystä.
Ja mikä merkittävintä päättäjät tiesivät oikean vastauksen Unikeon Lassi
Lähteenmäen, (joka ei ole kuten edellisessä jutussa väitettiin Ylen toimittaja,
vaan yksinyrittäjä) tenttaamiin kysymyksiin
Dikselistä, Meri Radion kotisaaresta Velkuanmaasta, Merimaksun suurimmasta
saaresta Otavasta, Jussi perunasta, ja Velkuan vaakunan ruorista. Vain SDP:n
Mikko Rönnholm ei tiennyt Livonsaaren luomuleipurin nimeä.

Naantalin väri tunnustavalla teltalla juttua riitti ja satakunta
arpalippua oli täytetty. 15 hengen kakun voitti Tilda Karus, johon SDP:n
valtuustoryhmän puheenjohtaja ja järjestelyistä vastannut Sirpa Hagsberg ottaa
yhteyttä.

27.7.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa