Samuel Brittan kolumnoi FT:ssä aiheesta tiede vai
politiikka. Hän ei puhunut makroekonomia näkymättömästä kädestä selittääkseen
hankalia ja monimutkaisia ilmiöitä.
Sen sijaan hän antaa 1726 Jonathan Swiftin
Gulliverin retkien kuningas Brobdingnagin puhua: ”Kuka tahansa , joka voi kasvattaa kaksi maissin tainta paikkaan, jossa
ennen kasvoi yksi, aikaansaavat paremman ihmiskunnan ja omalle maalleen enemmän hyötyä, kuin koko politiikkojen joukko
yhteensä”.
Brittan halua lisätä
politiikkojen joukkoon myös ekonomistit.!
Hän lopettaa juttunsa lopputoteamukseen:
- Päätelmä näyttäisi olevan, että elintason parannus riippuu lopulta tieteen
ja teknologian kehityksestä enemmän hallitusten politiikasta. Mutta kyllä
hallituksillakin voi olla tärkeä rooli, kunhan vaan hyötyjä ei turhuuteen
tuhrita.
Tätä lukiessa tulee mieleen Suomen suuren talousviisaan Björn
Wahlroosin yksinkertainen käsitys siitä, että tieteellä ja tekniikalla on vain marginaalinen
merkitys esimerkiksi rahoituksen allokointiin verrattuna.
Tavallisemmalla kokemuksella ja vähemmän rahan siunauksellisuutta ymmärtävänä toivoisi,
että ihmisen luovien kykyjen olevan mammonaa merkittävämmässä asemassa
tulevaisuuden rakentamisessa. Se olisi oikein, kohtuullista ja ihmismäistä.
