, Tervetuloa Berliiniin, Euroopan uuteen
pääkaupunkiin, (Welcome to Berlin, Europe’s new capital) on Gideon Rachmanin kolumnin otsikko ja
kuvitus on paljon puhuva.
Pääkaupunki on se paikka, jossa päätöksiä tehdään. Ja
niin se nyt on, että Kreikan Eurossa pysyminen ratkaistaan Berliinissä. Saako
etelä lisää apua, on sekin on viime kädessä Berliinin käsissä. Kuka neuvottelee
IMF:n kanssa, sekin on Berliini. Muut ovat pudonneet pelistä: Iso Britannia on
ulkona, Espanja ja Italia vaikeuksissa. Ranska voi joutua taloutensa kanssa
ongelmiin. Jäljelle jää Saksa. Ja niinpä viime aikoina myös saksalaiset puhuvat
entistä avoimemmin saksalaisesta Euroopasta entisen eurooppalaisen Saksan
sijasta.
Rachman lopettaa juttunsa kuitenkin Berliinin ulkoisen
olemukseen viitaten jännästi
- Ongelma – jos on ongelma –
on se, että elämä Berliinissä on liian makeaa. Saksa on hyvinvoiva ja Berliini on miellyttävä
ja muodikas kaupunki. Kreikan ja Espanjan vaikeudet tuntuvat kaukaisilta. Irrallaan
muusta Euroopasta enemmän kuin vallan tahto ovat syynä siihen, että Berliini on
omituinen Euroopan pääkaupunki.
Mahtipontisuus ei ole siis silmäänpistävä ominaisuus.
Siihen on tietenkin historialliset syyt eivätkä saksalaiset ole tyhmiä. Jos
heillä kansakuntana on narsistisia taipumuksia, ovat he yhtä ovelia, kuin
yksilönarsistikin; he osaavat käyttäytyä sen peittää. Ja nyt kysymys kuulu,
mihin suuntaa valtakunta kehittyy yhtäällä ja toisaalta miten Ranska hoitaa
osansa. Molemmissa päävaihtoehdoissa Saksan on yritettävä olla siedettävä. Jos Euroalue
hajoaisi, tarvitaan kahdenvälisiä suhteita ja jos se taas kuten uskon pysyy pystyssä
tarvitaan monenvälisiä suhteita.
Pieniä maita ei mainittu. Se on tyypillistä.
Mutta monikeskisyydessä pienilläkin on kokoaan suurempi painoarvo. Ja tässä asetelmassa
tämän yhteisen Euroopan koossa pysymisessä tarvitaan liimaa tai laastia, joiden avulla isommat kappaleet
kuhmuineen sopivat yhteen. Siinä on tehtävämme ollut ja on jatkossakin, sanoo
Soini mitä tahansa.
