Pietarin avaimet

Saappaatvaiavaimet

Jarmo Rosenlöfin
saappaita sopivampi vertaus TS:n  Jari Heino mielestä olisi sanoa, että
hänen seuraajansa Päivi Pietari sai
Turun politiikan avaimet. 
Jos lukijoilta huumorin tajua riittää niin sanon Jari Heinon olevan oikeassa ja
väärässä. Japi ei jätä saappaita, kun ei niitä käytä, sen sijaan Päiville ne
näyttävät kuuluvan kuvaan.

Avaimilla on monenlaista merkitystä ja avaimia on eri laisia; nuotin vai pullon
avain esimerkiksi. Nyckeln till rike mans port, 
on ruotsintunneilta mieleen jäänyt. Niin ja taittaa maailaman kuuluisimalla Pietarilla olla avaimet kristikuntaa  kautta aikojen  puhuttaneeseen porttiin. 
Avainpelaaja tai avain lapsi ja kaikkea muuta avaime ympäriltä löytyy.

Ajankohtaisesta Venäjän edeltäjästä sanottiin, että Neuvostoliitolla on
valtaisa luonnonvarojen aarrearkku, mutta sen avain on arkun sisällä.

Monissa kassakaapeissa on avain ja koodi. Ja entistä enemmän
on salasanoja, joilla pääsee sisälle niin fyysisesti sisälle  kuin virtuaalisesti ihan pilviin asti. Ei
kuitenkaan riitä, että on muodollinen avain eikä sekään, että on oikeat koodit, sillä niitä pitää osata käyttää.

Turun politiikasta puheen olleen avaimesta,
jolla pääsee oman ryhmän huoneeseen, ei
paljon aikaa saada. Pitää olla jotain sanottavaa ja pitää osata kalibroida itsensä oikealle aaltopituudelle muiden sanoman kuulemiseksi. Pitää puhua
sellaista kieltä, että muut haluavat sitä kuunnella. Varsinainen vaikeus
alkaa, kun pitää saada kuulijat
ymmärtämään. Kovin homma kuitenkin on saada  omille esityksille kannatusta.
Vanhaa poliittista kulunutta sanontaa käyttäen sanon, että valtuustoryhmän
puheenjohtajauus on yksi mahdollinen mutta ei riittävä edellytys politiikan tekemiseen.

Niinkin sanotaan, ettei kunnallispolitiikka ole mitään avaruustiedettä
lukuun ottamatta Itä-Ukrainan raketteja; pyytämättä ja kenenkään lähettämättä ne
tekevät iskuja sinne mihin niitä ei odoteta.

Politiikka on tahdon asia, sanoi sosialidemokratian ikoni Olof Palme.
KRL:n sihteeri tuomari Hillevi Koponen ihmetteli aikoinaan, että miten
kansakoulun käynyt Terho Lehto luulee osaavansa johtaa superlautakuntaa, jonka
johdossa oli aina ollut akateemisesti
koulutettu kaupunginjohtaja. Terho vastasi huomanneensa, että kun valtuuston
puheenjohtajan nuija oli valinnan vahvistamiseksi pamahtanut pöytään, viisaus
laskeutui hänen päälleen.

Pienen   läntisen naapurin toverit toivottavat menestystä Päivi Pietarille:
Muista, että kasakat ovat liikkeellä. Ja toiseksi huomaa Venäjän analogia
mielessä pitäen, että länsilaajeneminen 
ei suurellekaan ole vaivatonta. 

29.1.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa