Pettääkö Kokoomus ja valittavatko vihreät

Pari silmiin sattuntutta lainausta. Jotenkin on aika helppoa sietää muihin kohdistuvaa herjaa, vaikka tiedämme saunoja palavan kaikkien tonteilla.

Kokoomuksen koulutuslupaus on siis jälleen annettu, ainakin
Grahn-Laasosen suulla: Ei koulutusleikkauksia.
Mutta voiko kokoomukseen luottaa? Pettääkö kokoomus taas – niin kuin se ja
keskusta tekivät vuoden 2015 eduskuntavaaleissa?

Kovin luottavainen ei ainakaan voi olla, sillä kokoomuksen
puheenjohtajan Petteri Orpon ja opetusministeri Grahn-Laasosen viestit
äänestäjille ovat ristiriitaiset.

Orpo sanoi puoluevaltuustolle Mikkelissä pitämässään
puheessaan, että tämän hetken ennusteiden valossa ”voimme joutua tekemään jopa
1–2 miljardin euron lisäleikkaukset julkiseen talouteen ensi keväänä, jos
talouden ja työllisyyden tunnusluvut eivät lähde selvästi ylöspäin”. Suomen
Kuvalehti 29.11.2016.

Vihreät tuntevat arvonsa eivätkä he juurikaan kärsi itseluottamuksen
puutteesta. Heidän 25-vuotisjulkaisu on hyvä esimerkki siitä. Tunnustusta pitää
turkulaisille vihreille antaa siitä, että kirjoittajiksi on pyydetty pari
ulkopuolista politiikan vaikuttajaa.

Vihreän tuntee siitä, että vihreillä on mielenvireessä
riippumaatta aina sormi pystyssä. Tämä johtuu yhden tulkinnan mukaan siitä,
että vihreä aina tunnustelee tuulen suuntaa. Toinen tulkinta on, että vihreä
opetta koko ajan olivatpa sitten tekemisissä samanmielisten  tai erimielisten kanssa. Pertti Paasio,sd Vihreät 25 v kirjassa Tärkkiöi assioi paremppa mailma

Samassa kirjassa kirjoittaa Pekka Ruola,kok:

Kirpeä tappio vihreille oli toripaikka. Tässä tapauksessa osa vihreistä ei ole
halunnut hyväksyä valtuuston päätöstä vaan on eri teitä yrittänyt löytää
valitusmahdollisuuksia. Tällainen toiminta haittaa kaupungin kehittämistä ja on
demokratian halveksuntaa. Vihreät saivat täpärän voiton kirjastosiltakysymyksessä.
Tappio oli karvas, mutta ei siitä kukaan valittanut ja silta on ollut käytössä
monta vuotta ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä.

30.11.2016

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa