Perussuomalaisten vaalivoitto pieneni jo ennen vaaleja.

Naantalin valtuusto esiharjoitteli paperitonta kokousta. Ei
suurempaa murinaa, eli kyllä se siitä.

Valtuustossa oli vesimaksujen korotukset, joista vähän urinaa ja muodollista
vastusta, mutta yksimielinen hyväksyminen, kuten kaikissa muissakin asioissa.
Vaalien
läheisyys synnytti vain kolme aloitetta: Sirpa
Hagsbergin
SDP-ryhmäaloite nuorisotakuusta. Jarkko Kanerva, vihr. kulttuuritila keskustaan ja Ville Vuorion, kok.  kadun kunnossapidon lainmukaisuudesta.

Juho Kuustonen
synnytti Perussuomalaisten
valtuustoryhmän eroamalla  Keskustan ryhmästä.
”Kun tästä erkanet, sen katson voitoksemme” on yksi aiheeseen liittyvä tulkinta.
Toinen vanha vitsi kuuluu, että ”kumpaisenkin porukan keskimääräinen älykkyysosamäärä
kasvoi”. Vielä yksi ryhmän vaihdoksesta vallitulokseen varmasti vaikuttava
seuraus on, että perussuomalaisten vaalivoitto on nyt yhtä paikkaa pienempi ja varmalta näyttänyt äärettömän ∞ suuri prosentuaalinen vaalivoitto jää saavuttamatta. Merkittävä tapaus.

mr 15.10.2012 klo 19

15.10.2012

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa